Mutta kas nytkös epäsuosion yleinen murina kuului vastaani. — "Pidä suusi kiini, jukopää, jurri, visapää", ynnä monta muuta kunnia nimeä kuului minulle, ja täytymys oli ollani siivolla. Niin se yksityinen oikku ja itsekkäisyys masentuu enemmistön painon alle! Mutta kun tarina oli loppunut, hiipi Esteri minun luokseni ja sanoi: näytäs nyt minulle, Kustaa, kuinka kolmella numerolla kerrotaan. Ja minä olin taas hyvilläni; juurta jaksain näytin hänelle kuinka kolmella numerolla kerrotaan.
— Kyllähän sinä minusta tykätä saat, kun'et sitä vaan minulle etkä muille hoe, sanoi hän, ja minä olin kokonaan hyvitetty.
Vihdoin koitti toivottu "äksaamelipäivänaamu". Pitäjän provasti itse tuli koulua lopettamaan. Kiitoksia sain väliin minäkin, mutta Esteri sai uuden testamentin ja parhaat kiitoslauseet. Minun vanhempani eivät sillä kertaa olleet saapuvilla, minun oli sanottu pääsevän Matin kanssa kotia.
Kun siis toimitus oli loppunut, riensivät vanhemmat ulos hevosiansa säälimään, ja pian lähti lapsi kuormia koulutalon pihasta kilisevin kulkusin ajamaan Papinlahden jäätä. Silmäilin ympärilleni, missä Pohjalammin Valko olisi. Sitä ei näkynyt missään. Katsoin halkopinon taakse, siellä ei ollut hevosta, vilkasin vajaa kohden, siellä näkyi jotain valkoista halkoläjän takaa. Menin lähemmin tarkastamaan ja näin, en Valkoa niinkuin olin luullut — vaan Kailun. Pian tuli Mattikin ulos talon pirtistä ja — rupesi valjastamaan Kailua.
— Tälläkös nyt ajetaan, kysyin minä.
— Niin.
— Missä Valko on?
— Sen myin Antin markkinoilla Tampereella.
— Osaakos tää vetää?
— Kuin Pileaamin aasi.