Kyllähän Kustaa sitten Katriinan nai, ja taisikin onneksi olla, ett'en minä häntä saanut, sillä niin ne jo alusta kuuluivat eläneen kuin kissa ja koira.
Kustaa muutti sitten kaupunkiin ja rupesi siellä "muurmanniksi", sillä Himmolan 5:sta hevosesta jäi hänelle yksi jäljelle. Sanotaan hänen nikkaroineenkin ja huonompia maalaustöitäkin tehneen. Oli se sitten ollut tuolla Hämeenlinnankin tien varrella muijinensa asuntoa.
— Olikos se Himmeliini sama mies, kysyin minä.
— Sama lurjus, vahvisti Matti ja lisäsi, nyt se kuuluu taas olevan jo meidän pitäjässä.
— Vanhasta vihastako se siis hevosenne maalasi, tutkasin minä.
— Niin kai, se oli olevinaan kiusaa. Surkutellen täytyy nauraa noin typerää halpamielisyyttä.
— Mutta olishan se voinut pahempaakin tehdä, vaikka tappaa sekä hevosen että Kailun.
— Totta pelkäsi mies lain kostavaa kättä. Mutta suuri kelmin työ se sittenkin oli, se osotti älyä, jota en olisi luullut niin paljoa Himmolan Kustaassa olevan.
— Kuinka niin?
— No selväähän se on; hän näytti niinkuin peilissä ja kuvauksessa, kuinka valkea saadaan mustaksi; ja samalla tapaa kävisi mustakin valkeaksi.