Nousi hän kuitenkin ylös ja sanoi: mistäs ihmeestä nyt tuuli käy, kun
Mäkeläkin meille tulee? Istu! Aatu!
— Sitä on tullut istuttua jo.
— Kyllä se tuulikin puhaltaa jos jostakin, vastasi isäni ja istui. Ja eikä isäni tällä kertaa pitänyt pitkiä esipuheita; pian hän kertoi Matille, mistä kysymys oli.
Päätettiin siis mennä suojelemaan Niemen Yrjöä rosvoilta. Tupakoitiin siinä kuitenkin ensin ja odotettiin iltaa vähä lähemmäksi.
— Nyt on aika, sanoi Matti, puki mekon yllensä, otti kirveen kainaloonsa ja lähti ulos. Isä ja minä lähdimme perässä. Jos jotakin kotona tapahtuisi, piti Esterin torvella merkki antaman.
— Voi kun ihmisen sydämmen aivoitus on paha, virkkoi isäni kävellessään Matin kantapäillä märässä ruohossa.
— "Paha hamasta lapsuudesta", vastasi Matti. Suurin osa ihmisiä on typeriä narria, toinen osa riivattuja ja siellä täällä on joku, joka koittaa olla ihminen.
— Eikä niitä ihmismäisiä ihmisiä juuri paljon taida olla.
— Ei mar! Harvat ovat valitut, peräti harvat!
— Ja mikähän piru sitä Himmeliiniäkin riivaa?