— Himoaa, mutta hän luulee saavuttavansa totisen onnen sillä, että pääsee rikkaaksi ja prameaksi. Ja sellainen ihminen menee vaikka neulan silmän lävitse kameelin selässä, saadakseen mitä himoaa.
— Saattaa niin olla mutta rientäkäämme, ettemme tule myöhään, kehoitti isäni.
— Riennetään! En tosiaan tiedä, nauranko vai itkenkö itseäni ja ihmisiä; kaikki on turhuus ja hengen vaiva.
— Niin on, paratkoon.
— Viisas, selitti Matti, ei himoa mitään, niin pelastaa hän sielunsa kuolemasta, sillä helppoa on jättää tyhjä.
— Hm.
— Kaikki on turhuus ja hengen vaiva — onko, Kustaa, sanoppas, onko semmoista kiikaria, jolla voisi nähdä taivaan portille? Onko kukaan arvannut arviostakaan, kuinka paljon matkaa on ehtootähdestä uuteen Jerusalemiin?
— Ei, vastasin, ei luonnollisessa merkityksessä.
— Ei, ei Kustaa. Kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Salomo rakensi suuria huoneita ja komeita linnoja — se oli turhuus; hän toimitti itsellensä veisaajoita miehistä ja vaimoista, ja ihmisten lasten ilon, kaikkinaiset kanteleet, mutta siitä hän ei saanut hoivaa, kaikki se oli hänestä turhuus. Viisaus — turhuus; hurskaus — turhuus, kaikki oli turhuus!
— Mutta jos kirjoitukset paikkansa pitävät, niin selviäähän kerran tämä sekainen vyyhti, lausui isäni.