— Selviää, selviää, myönsi Matti.
Tämä keskustelu ei minua nyt oikein huvittanut, mieleni oli siksi liian levoton. Noiden hämäläis-ukkojen levollisuutta ja mielen malttia olen monesti itsekseni ihmetellyt. Ajattelin: noin kai ne esi-isämmekin ennen menivät vihollista vastaan, tyynenä ja levollisin sydämin. Minun sydämeni tykytti tavallista hätäisemmin.
Jo saavuimme Niemen Yrjön mökille. Ilma oli ruvennut selkiämään ja raitis oli sadetta saatuaan metsä, raikkaasti tuoksahti vastaamme lehtevä niemi. Yrjö ei ollut kotona, sillä pirtin ovi oli lukossa. Tuollapa hän olikin lammin kaislistossa ruuhinensa — sateen jälkeen söi tavallisesti kala hyvin ahnaasti. Istuimme suurelle kivelle pirtin eteen, miehet pistivät tupakkaa, katselivat lammille päin ja rupesivat neuvottelemaan, mitä oli tehtävä.
Päätös oli että Yrjöä oli kutsuttava kotiin, ja minä lähdin heti päätöstä toimeen panemaan. Huudettuani useoita kertoja, kuuli Yrjö vihdoin ääneni ja huusi päätänsä nostaen: Hää, mitäs sanot?
— Tulkaa kotia, huusin, teillä on vieraita, joilla on teille tärkeää asiaa.
Yrjö veti ylös vielä ahvenen, joka juuri oli nyppinyt onkea, irroitti ruuhensa seipäästä ja rupesi melomaan rantaa kohden.
— Mikäs siellä on, hän kysyi rantaan päästyään.
— Pohjalammin Matti ja isäni ovat pirttinne edessä, niillä on teille tärkeää asiaa.
Hän kokosi mustaselkäiset ahvenet konttiinsa, heitti onget olallensa ja astua tömisteli niemen lapetta ylös valtavilla jaloillansa.
Muutamalla sanalla selitti Matti Yrjölle aseman. Neuvottelimme siinä nyt miehissä miten meneteltävä olisi, vaikk'ei Yrjö juuri neuvotteluun osaa ottanut, murahteli vaan sekaan. Matti esitti, että olisi annettava rosvojen murtautua pirttiin, jonne heidät sopisi salvata, mutta Yrjö ei tähän suostunut, hän ei antanut kaikkien lurjusten pirttiänsä myllätä. Siinä neuvottelun kestäessä tapahtui meille se kunnia, että, kun Yrjö meni pirttiin, niin saimme avatusta ovesta nähdä sen sisustankin — onni joka Matillekin oli tapahtunut pari kertaa ainoastaan. Se oli kummallisin asuinpirtti, mitä eläissäni olin nähnyt. Ovinurkassa törötti musta kiu'as, sivuseinällä riippui neljä pitkää pyssyä, ja vähää ylempänä kiilui häkissä kaksi kirvestä, pitkiä puukkoja, puras ja muita pieniä kaluja. Kiukaan vieressä oli lava, ja lavalla Yrjön "pritsi", se on: raanu ja heinillä täytetty säkki ja peittona pari pulskeaa suden nahkaa. Eikä ollut tuo pritsi suuren suuri, mahtuihan siinä tuo roteva Yrjö kääntelemään ja kun hän harjahirren kohdalla seisoi, niin oli päästä kattoon ainakin puoli korttelia. Semmoinen oli se noettunut maja, jossa Yrjö monta vuotta oli asunut. — Oli tosin peräseinällä sängyn mukainenkin, mutta siinä Yrjö lepäsi ainoastaan lämpimimpänä vuoden aikana.