— Voi Kustaa, siinäkö sinä nyt olet, sanoi hänelle Matti.
— Matti, Matti, auta minua, ettei tuo hullu mies saa tappaa minua, rukoili Himmeliini.
— Sinä löit minuun haavan, joka vielä veristää, puhui Matti, mutta olen sen antanut anteeksi. Koitan jotain tehdä hyväksesi.
— Niin, en minä tänne muuta tullut kuin katsomaan, selitti Himmeliini puolustavaisesti.
Mutta olisit silloin nähnyt Matin katseen; niin ilmeisenä ilmaantui siinä halveksu ja inho.
— Sama viheliäinen alvokaati sinä näenmä olet vieläkin, sanoi hän tuskin kuultavasti ja istui jakkaralle.
Minä löysin vanhan pistoolin Himmeliinin povitaskusta, ja hirveän suuren veitsen hänen tupestaan. Hyvä oli, ett'ei hän ollut tilaisuudessa niitä käyttämään.
— Mitäs nyt, Yrjö, noille kurjille tehdään, kysyi Matti.
— Minä paiskaan sen penteleen seinän triiviksi, urahti Yrjö ja tarttui kädellään Himmeliinin nutun kaulukseen.
— Maltas sentään, viihdytteli Matti; kyllähän sinä sen viskaisit niin, että märkä plätti seinään jäisi, mutta se sellainen nakkaus ei olisi viisaasti.