Tässä sitä siis nyt ollaan.
Esteri oli ihmeellisesti kehittynyt. Koulussa saatuja tietojansa lisäämistänsä lisäillyt, niin että hän meikäläisiin oloihin nähden saattoi käydä kylläkin sivistyneestä tytöstä. Meidän tuttavuutemme, koulussa alotettu, oli kasvanut kasvamistaan ja tullut aina likeisemmäksi — luulen olleemme onnelliset, kun olimme katkeamattomilla siteillä yhdistetyt.
Kun nyt vihkimisen päätyttyä vieraat meitä onnitellen kättelivät, niin astui muurin nurkasta esiin Yrjö; oikein permanto-palkit notkuivat, kun hän astua jytisti luoksemme. Hän piilotti leveään kouraansa Esterin käden, teki saman tempun minulle ja murahti: olkoon onneksi! Samassa kääntyi hän takasin, toi muurin-nurkasta katajavanteisen pytyn, laski sen Esterin jalkain juureen, sanoen: täss' olis vähän huushollin alkua! Me kiitimme lahjasta; vaan kun sittemmin katsoimme siihen, näimme ihmeeksemme pytyn olevan kovia hopearuplia puolillansa. Emme tahtoneet mitenkään tällaista lahjaa vastaan ottaa, mutta Yrjö oli ykspäinen eikä ottanut sitä takasin, sanoi vaan: pitäkää te vaan hopea, ei se minulle ole juuri iloa tuonut — ja — ja — tottahan korpi-krotari hako-äijänä tai kalaviskarina teillä jokapäiväisen leipänsä saa? Ja siksi asia jäi.
Huomenis oli lähdettävä meille, sillä olihan Mäkelä isompi torppa kuin
Pohjalammi, ja tarvittiinhan siis meillä miniä paremmin kuin vävy
Pohjalammilla. Lähtö oli siis käsissä. Sankreini veti taas porstuassa
marssia, Esteri liritti viimeisiä jäähyväisiä itkevälle äidilleen.
Kailu oli valjastettu reen eteen — Pohjalammille ei ollut ratastietä.
Reessä oli Esterin kapineet, mitä lienee ollutkin, sänky, kaappi ja pari pataa. Me morsiuspari marssimme jalkasin häävierasten kanssa edellä; perässä piti Yrjön kuskata kalukuormaa.
Kun siinä juuri oltiin lähdössä, ja Yrjö jo oli pari kertaa huutanut Kailulle lähdön merkiksi, niin tulee Himmeliini olkiladosta päin suuri uudenaikainen piironki selässä. Päästyänsä reen luo, asettaa hän taakkansa kuormalle ja sanoo: Lisänä rikka rokassa.
— Hämmähäkki taikinassa, lisäsi Yrjö, istui kuormalle ja läjähytti
Kailua vitsalla lautasille.
Liikutetun näköinen oli Matti, kun hän siinä huusi lähteissämme: ota vanha mies mukaasi, Kustaa, niin on hyvä elämän läpi kulkeaksesi!
Ja niin me lähdimme jalkapatikassa tuota suden juoksemaa virstaa käymään. Törähytteli kotvan aikaa Pohjalammin pihaveräjällä raikuvaan pukinsarveen Matti, ja jäähyväisiksi vastasi monenkertaisesti ahon syrjässä alkava jylhä hongisto. Välimiten soitteli pelikommoansa Sankreini, ja kehoitukseksi Kailulle räyskähteli silloin tällöin jyreä kalukuormalla istuva kuski.
Ja niin toin minä nuoren vaimoni kotia.