"Oikeinpa se on korea-ääninen kulkunen, Matti, se kuuluu juuri samallaiselta kuin provastinkin", puhui emäntä. "Saman se maksoikin. Pappilan tallirenki kehui niin kulkustansa, että minun täytyi panna 'pahansäärykset selkääni' ja ostaa samalta jeljuuttarilta samallainen".
"Hyvähän tämä onkin ravia pistämään", puhui Jussi ja vilkasi taaksensa.
"Kuuluudan se kelloa soittavan", tuumi Matti hyvillään ja sanoi: "se sopisi vaikka pariin provastin Kimon kanssa".
"Niin aina, provastilla on kimo tamma", muistutteli Jussi.
Ja niin kulki kirkkomatkue mutkaista, kapeaa metsätietä, jonka yli lumiset oksat monin paikoin yhtyivät toisiinsa kuni kädet tervehdykseen. Kuin äärettömät hopeakoristeet välkkyivät lumiset kuuset ja valkeakukkaiset koivut jouluyön kuutamossa, tähtein vivahtelevassa välkkeessä.
"Hopsis, Kimo, että päästään maantielle, siellä on tasainen, kovaksi ajettu tanner!"
* * * * *
Herännyt on unestaan kirkonkylä, kynttilöitä on asetettu akkunoihin. Öisestä unelmastaan on havautunut jykevä kivikirkkokin, säteilevin silmin katselee se jouluaamun hälinää. Jo ovat kellotapulinkin luukut auki ja pieni lyhty antaa himmeää valoa korkeudessa odottaville soittoniekoille. Heidän esimiehensä Taavetti Krankvisti — mainitsemme hänen oikealla nimellään; emme tahdo jouluaamuna häntä Topra-Honoksi köllitellä — hän seisoo korkeudessa valmiina isoo-kelloa soittamaan. Jo tempaa hän kerran nuorasta — jo liikahtaa kello. Hän tempaa toistamiseen, jo heiluu se; hän tempaa kerran vielä, jo moukuu suuri-ääninen kello, ja sen ääneen yhtyvät tasaisessa tahdissa nuot vähemmät toverit. Väristen kiirii sävel korkeudesta yli lumisen, raikkaan seudun, kiirii yli taloin ja mökkien, kuiskaa mennessänsä: "maassa rauha!" Se kiirii kauvas ja kuolee vihdoin hiljaisena kuminana Tapiolan hohtokivisen linnan portilla, ja kuollessaan huokaa se: "ja maassa rauha!" Näin huokaa sävel, ja läpi Tapiolan hopeanhämärän talon kuuluu hiljainen huokaus: "ja maassa rauha!"
Pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä rientää väkeä Herran temppeliä kohti. Kulkuset kilisevät ja aisakellot moikavat.
Soittaja-Taavetti katselee alas korkeudesta. Kuinka kauniita ovat korkeuden joulukynttilät, nuot vaaleat, sinertävät, punertavat, sädehtivät!