Ivar Lyth sai odottaa kauan ja olisi moneen kertaan voinut lähteä tiehensä ilman että tytöllä olisi ollut syytä valittaa hänen puuttuvaa sanansapitäväisyyttä. Mutta Ivar Lyth odotti kuitenkin. Hän odotti kuin olisi hän ollut lumottu. Ja kun tyttö tuli, oli kuin sydän olisi seisahtunut hänen rinnassaan, ei ilosta, eikä rakkaudestakaan, vaan kummallisesta pelosta, joka seurasi häntä elämässä ja lamautti hänen koko tunnemaailmansa.
Maria tuli myöhempään sen vuoksi, että hän oli siistinyt itseään. Vieläpä oli hän kähertänyt hiuksensakin. Ivar Lyth näki sen heti ja lämmin veriaalto läikähti läpi hänen ruumiinsa. Hän kysyi näön vuoksi, aikoiko hän mennä kotiin, vaikka hän hyvin tiesi, että tyttö oli ajatellut hänen valmistavan hänelle hiukan huvia. Ja vähäisen keskustelun jälkeen sinne ja tänne lähtivät he pieneen kahvilaan.
Ivar Lyth istui ja kuunteli, kuinka Maria kertoi itsestään eikä hän osannut ollenkaan uskoa, että kaikki oli todellista. Sanat liukuivat hänen ohitsensa ja hän kuuli ne kuin unessa.
Maria kertoi sisarestaan, joka palveli hienossa talossa ja äidistään, joka oli tullut maalta heitä tervehtimään. Hän kertoi hyvästä paikasta, jonka hän itse oli jättänyt pikaisuudessaan sillä ajatuksella, että saisi jonkin paremman. Hän kertoi miten oli kulkenut palveluksesta palvelukseen ja joutunut yhä pahempaan ja miten hän viimein oli pitänyt itsensä onnellisena, että oli saanut paikan tehtaassa. Hän istui siellä ja kuunteli kaikkea ja katsoi hänen pieniin, kirkassilmäisiin kasvoihinsa, joita vaalea tukka ympäröi. Ja mitä kauemman tyttö kertoi, sitä enemmän sai hän takaisin ensimmäistä tunnettansa. Oliko se nyt siksi, että ilta oli tulossa, tai siksi, että hän kuuli tytöllä todellakin olleen vaikeata, kylliksi — kummallinen sääli heräsi nuoren työmiehen povessa. Hän olisi tahtonut ottaa tytön pään käsiensä väliin, suudella häntä ja sanoa jotain sellaista kuin "ihmisparat kaikki." Mutta hän ei tullut sitä tehneeksi. Hän istui vain ja kuuli hänen puhuvan, itkun kirvellessä hänen kurkkuansa kun hän ajatteli, kuinka vaikealta oli mahtanut tuntua tytölle, jolla oli ollut koti, joutua tehtaaseen. Oli kuin olisi tytöstä virtaillut taikaa hänen vereensä. Hänen kohtalonsa oli, että hänen tuli auttaa tätä naista oikealle tolalle elämässä. Hän oli tuskin rakastunut häneen silloin. Hänellä ei ollut mitään himoa hänen ruumiiseensa. Mutta ajatus, että se oli hän, jonka tuli auttaa tyttöä elämään parempaa elämää, syventyi hänessä joka sanalta, minkä tyttö sanoi. Kaikki, mitä hän kertoi, lisäsi hänessä sitä vaikutusta, että ihmiset olivat tehneet hänelle pahaa. Äiti oli herraskartanonkuskin leski ja hän sai eläkkeen herraskartanosta, joka sijaitsi muutamia penikulmia Tukholman ulkopuolella. Sisar palveli Östermalmen kaupunginosassa, muuatta perhettä jossa hänellä oli korkea palkka ja salaa sai lahjoja talonherralta. Mutta kukaan heistä ei kysynyt häntä, joka istui tässä ja kertoi kohtaloitansa ja vaikeuksiansa vieraalle miehelle. Hän oli yksin kuin eksyksiin joutunut lapsi ja Ivar Lyth arveli tahtovansa kantaa häntä väkevillä käsivarsillansa läpi elämän.
Itse istui tyttö ja hymyili hänelle kertoessaan. Hän ei näyttänyt ollenkaan ajattelevan, että oli onneton. Mutta tunne siitä valloitti miehen ja täytti koko hänen sielunsa.
Ja tämä tunne tuli kahta suuremmaksi tytön kertoellessa kaikesta niin iloisesti ja kevyesti hänen ollenkaan nähtävästi osaamatta käsittää, että hänellä olisi mitään pelättävää elämässä.
XIII.
Ivar Lyth'in kohtalo alkoi toimia kentiesi nyt, viedäksensä hänet sinne, minnekä hän ei tahtonut. Tähän aikaan lakkasi hän lainaamasta kotiin useampia kirjoja ja oli kuin olisi hän unohtanut kerran etsineensä tietoa. Huomaamatta sitoutui uusia rihmoja niihin, jotka ennemmin olivat alkaneet kahlita häntä ja arpa oli heitetty, kun hän eräänä päivänä huomasi, että Maria makasi väristen kylmästä vuoteellaan oven vieressä. Muut olivat nukkuneet. Oli kuin sumu olisi levinnyt nuoren miehen aistien ylitse.
Hän nousi ylös ja hiipi pimeässä ovea kohti. Hänen äänensä vapisi kun hän puhui.
"Maxia", sanoi hän, "etkö tahdo vaihettaa vuodetta minun kanssani?
Minä olen terve ja voimakas, minua ei kylmyys vahingoita."