Maud vaikeni ja hengitti aivankuin olisi tahtonut pudistaa ajatukset itsestään. Sitten hän jatkoi uudestaan. Mutta hänen äänensä oli väsynyt ja välinpitämätön, jyrkkä vastakohta niille sanoille, mitä hän lausui:
— Olen toisinaan uskonut olevani lähempänä sitä suurta ihmissyvyyttä, josta me kaikki polveudumme, ja johon meitä houkutellaan katsomaan — kauhistuaksemme alkuperäämme.
Sinä nukuit muuten hyvin raskaasti sinä yönä, Karsten. Uni olikin sinulle hyvään tarpeeseen. Minä yksin olin valveillani enkä voinut saada lepoa. Ensi kerran koko tällä ajalla minä ajattelin sitä mahdollisuutta, että voisin kaikki tehdä jälleen hyväksi. Oli aivankuin olisin elänyt siinä harhaluulossa, että voin muuttaa luonteeni tai tehdä kaikki tekemättömäksi. Hiivein hiljaa ympäri huoneustoa, menin huoneesta huoneeseen, katselin kaikkia, mitkä olivat vuosien kuluessa vitkalleen tulleet ja jääneet luoksemme.
Tiesin, että kaikki ajatukseni ja toiveeni olivat turhia. Ja kuitenkin hiivein luoksesi. En tahtonut mitään muuta kuin vain kerran lähestyä sinua tietämättäsi. Salin ovi oli auki ja siellä paloi tuli. Viipyi hetkinen ennenkuin käänsin katseeni. Pelkäsin sinun heräävän. Viimeinkin voin nähdä jokaisen pienimmänkin piirteesi. Seisoin siellä liljaa ja näin kasvojesi ryppyjen unessa silenneen. Sinä olit kaltaisesi, jollaisena minä muistan sinut silloin, kun ensi kerran näin sinun nukkuvan.
— Seisoin kauvan siinä, jatkoi hän, ja tunsin mieleni heltyvän. Minä tahdoin tehdä sinulle hyvää. Mitä tahdoin tehdä? Tahdoin herättää sinut, Karsten, ja kertoa sinulle kaikkityyni. Olin vähällä sen tehdä. Niin hirveän jännittyneeksi oli tilanne minut tehnyt. Minähän olin ruhjonut kaikki mitä olin voittanut, Karsten. Kaikki minkä luulin voittaneeni.
Olin hetkisen sellainen, jollaisen sinä luulit minun olevan, silloin kuin menimme naimisiin. Olin vanhan ajan nainen, hän, joka taipui hieman liian paljon, mutta ei koskaan pettänyt, ja joka voitti itsensä olemalla nöyrä.
— Mitä sinä nyt puhut? keskeytin hänet. Ihmiset ovat aikojen alusta pettäneet ihmisiä. Miehet naisia ja naiset miehiä. Mitä sinä puhut vanhan ajan naisesta? Sehän on vain sanoja. Puuttuu vain, että sanot itseäsi moderniseksi ja alat keskustelemaan.
Olin rajattomasti hermostunut. Kuulemani kiihoitti katkeruuttani äärettömästi.
Mutta Maud ei sallinut häiritä itseään.
— Se on kuitenkin niin kuin äsken sinulle sanoin, sanoi hän.