— Siihen minä en tahtoisi vastata, mutisi hän.
— Sinun täytyy, sanoin minä hiljaa ja käskevästi. Jotain sinä olet minulle kuitenkin velkaa.
Maud ei kohottanut katsettaan minuun. Mutta minä voin nähdä punan valahtavan hänen poskilleen ja kaulaansa kun hän vastasi:
— Nainen tulee näkeväksi, kun hän rakastaa kahta miestä. Hän tulee näkeväksi siksi, että hän on syönyt tiedonpuun hedelmiä. Silloin hän tietää hyvän ja pahan — ja enemmänkin. Mies taas… Hän keskeytti. Ja minä ymmärsin, ettei hän enää sanoisi mitään.
— Mies, jatkoin minä sensijaan, voi syödä kuinka paljon tahtoo ja mitä hän tahtoo. Side ei kuitenkaan putoa hänen silmiltään. Aijoitko sanoa niin?
Maud katsoi minuun ja hänen kasvojensa ilmeet olivat muuttuneet. Hänen katseessaan oli vihan ilme.
— Tämä on pahinta, mitä meidän välillämme on koskaan tapahtunut, purskahti hänen suustaan.
Mutta mitkään sanat eivät voineet minua enää hillitä.
— Miksi mies pitää sidettä? sanoin minä. Onko se siksi, että hänen luonteensa jää kuitenkin viattomammaksi kuin sinun, vaikka hän kuinkakin rikkoisi? Minä en ole koskaan ennen sitä uskonut, mutta totta tosiaankin sinä olet tällä hetkellä opettanut sen minulle.
Tuijotimme toisiimme saamatta sanaakaan suustamme. Huomaamatta olivat yön tunnit meiltä kuluneet. Oli jo aamu. Uusi päivä oli tullut. Mutta meidän ajatuksissamme liikkui enemmän kuin se. Me muistelimme molemmat erästä toista yötä, jolloin myöskin tapasimme samassa huoneessa, sitä yötä, josta juuri puhuimme. Silloinkin meidät tarkoitettiin kohtaamaan, eikä kummankaan meistä tarvinnut muistuttaa toiselleen siitä. Samassa silmänräpäyksessä kulki kuin kummitus välillämme, kummitus pelästytti meidät molemmat.