— Onko tämä eronhetkemme? mutisi Maud.
En voinut vastata hänelle. Kummallinen ajatus, vielä kummallisemman tunteen synnyttämä, liikkui aivoissani:
Sinulle puhuu nyt uusi nainen. Nainen, jota et ole koskaan ennen tavannut kuin nyt.
Se oli kamalan kuohuttava ajatus. Se leikkasi haavan, polttavan haavan, joka kirveli syvälti. Siinä oli samalla kertaa tuskaa ja raivoa.
Minä käsitin vitkalleen, mikä Maudin nyt oli muuttanut, ja miksi kaikki se, mikä hänessä oli naista, nyt oli minulle niin vierasta. Minä ymmärsin, että Maud nyt oli sellainen, millaiseksi toisen miehen rakkaus hänet oli tehnyt, sen miehen, jota hän rakasti enemmän kuin minua.
Uusi nainen. Toinen nainen kuin hän, jonka olin kerran syliini sulkenut. Nöyryyttävä ja samalla kertaa kamala totuus vihloi sieluani. Tuon tunteen pusertamana lähdin horjuen hyvästi sanomatta hänen huoneestaan ja menin omaani.
Mennessäni näin Maudin ymmärtäneen mitä olin tuntenut, ja hänen kasvojensa ilmeistä luin jotain, joka muistutti kostoa.
Makasin valveilla huoneessani ja katselin miten aamuaurinko värjäili punaisia uutimia. Ne hehkuivat punaisina kuin veri. Ja minusta tuntui kuin olisin tahtomattani saanut katsahtaa sen verhon taa, joka peittää Kaikkeudenäidin, Isisjumalattaren kasvot.
Se mies tai nainen, joka uskaltaa kohottaa sitä harsoa, muuttuu kiveksi.