Kuinka moni nainen on sanonut samoin ja kuinka moni on elänyt ja jälestäpäin hymyillyt omille sanoilleen! Minä kuulin kerran naisesta, joka sanoi miehelleen:
— Etkö usko sitä, että mitä kaikki naiset sanovat, voi löytyä vain harvoja, jotka tuntevat?
Minä muistan tämän pujahtaneen minun mieleeni vaimoni sanojen mukana, ja että minä hänen sanojensa totuuden tuntien ainoastaan puristin hänen kättään vastaukseksi niihin. Minä ymmärsin, että mitä hän oli sanonut, oli hänen syvin vakaumuksensa ja minä tiesin, ettei sitä sopinut sanoa tunteellisuudeksi. Mutta minä näin hänen odottavan minun vastaustani, joka ilmaisisi hänelle jotain, ja senvuoksi minä sanoin:
— Etkö sinä usko minkään voivan tulla vanhaksi ja totutuksi kadottamatta kumminkaan ilon ja pyhyyden voimaansa?
Hän katsoi minua suurilla silmillään, ikäänkuin olisi tahtonut katsoa minun sieluni pohjaan. Sitten tuli hän minun luokseni ja suuteli minua, ja minä huomasin, miten hänen silmänsä olivat kosteat, jolloin minä tunsin, kuinka hänen olentonsa vain suurena hellyytenä painautui minuun.
— Salli sen sitten muuttua vanhaksi ja totutuksi, sanoi hän. Minä ikävöin sen muuttuvan sellaiseksi.
Sitten ei lausuttu sanaakaan enempi. Mutta minä näin hänen koko päivän liikkuvan ikäänkuin hillityn hiljaa pyhässä juhlassa. Päivällisten jälkeen hän oli ulkona puutarhassa ja minä kuulin ikkunastani hänen laulavan siellä yksinään, hän lauloi niin täyteläisellä, puhdassointuisella äänellä.
Hetken perästä hän tuli sisälle kedonkukkaisista taidokkaasti sidottu kukkaisvihko kädessään, johon kesän kukkaisrikkaus oli sommiteltu kuin sävelet lauluun. Hän asetti sen hiljaa hymyillen sanaakaan sanomatta minun pöydälleni, jottei häiritsisi minua. Sitten hän istuutui edemmäs huoneeseen, ja kun minä kirjoitin, kohotin minä toisinaan katseeni vain saadakseni nähdä häntä. Ilta-aurinko värjäili hänen tummia kiharoitaan ja leikki monivärisinä vivahduksina hänen kasvoillaan, jotka alinomaan muuttuivat eivätkä koskaan saaneet säilyttää entisiä ilmeitään.
III.
Sitä aikaa ei tullutkaan koskaan, että mitään olisi meidän välillämme vanhentunut ja muuttunut totutuksi.