Sveniä sanottiin nimittäin tavallisesti Nenneksi. Ja sen hän oli itse keksinyt, senvuoksi, ettei hän osannut sanoa s.
— Niin, mutta veljien nimet eivät ole niinkuin kirjassa on, koetti
Nenne väittää.
— Miten tyhmä sinä olet! sanoi Olof, hän on nimittänyt meitä niin.
Silloin Sven ymmärsi ja silmät loistaen kärsimättöminä hän kysyi:
— Eikö siellä ole mitään Nennestä?
Isä oli sillävälin tullut sisälle ja nosti lempilapsensa aina kattoon saakka asettaen hänet polvelleen istumaan ja kysyi:
— Mitä siinä pitäisi olla sinusta poikaressu, joka olet niin pieni, ettet ole vielä mitään tehnytkään?
Mutta Sven ei vain antanut perään.
Hän käytti suuria sinisiä silmiään, miten parhaiden voi, hän jakeli suukkosia pienellä, punasella suullaan, taistellen kaikilla aseillaan, mitä hänellä oli käytettävissään. Hän tahtoi saada kirjan omalle osalleen.
— Niin, mutta eihän Nenne osaa lukeakaan.