— No, sinä olet sanonut jotain muuta sitten.
Hän painautui jälleen minun syliini.
— Minä en muista sitä. Minä tiedän vain, että minä tahtoisin ajatella samoin kuin sinä, uskoa kuin sinä, olla kuin sinä. Sillä kukaan ei ole sinun laisesi, ei kukaan mailmassa.
Sellaisiin sanoihin ei osaa kukaan mies vastata. Niitä ei tarvitse torjua, koskei niitä ole tarkoitettu suitsutusuhriksi itserakkaudelle. Ne tulevat vain kuin hyväilyinä, kuin mies katsoessaan vaimoaan sanoisi: "Minulle sinä olet ainoa nainen mailmassa."
Vaimoni jatkoi myöskin keskeytettyään ainoastaan sen verran, että minä tuskin ehdin sen huomata.
— Minä en ole varmaankaan koskaan kiittänyt sinua siitä, sanoi hän, että sinä olet opettanut minut uskomaan samoin kuin sinäkin uskot, mutta minä olen siitä niin iloinen, että sinä olet sen tehnyt. Sinä et voi tuntea niinkuin minä tunnen. Sinä et voi koskaan tuntea niin. Jokainen kuluva päivä tekee minut rikkaammaksi. Joka tunti minun onneni suurenee ja eheytyy. On niin ihmeellistä ajatella nyt sitä, että minä kerran, kun olin paljon nuorempi, ikävöitsin saada kuolla päästäkseni taivaaseen. Mitä minä silloin ajattelin ja mitä minä silloin ikävöin? Minusta tuntuu, että minä olen sen unohtanut niinkuin ei sitä olisi koskaan ollutkaan. Ainoa, mikä ennen tuntui toisinaan niin raskaalta, oli se pelko etten minä koskaan enää saisi nähdä isääni, joka on kuollut. Mutta nyt minusta tuntuu, etten minä pyydä mitään sen enemmän kuin saada elää poikien ja sinun kanssasi. Minä en toivoisi olevan mitään muuta elämää, kun se elämä, jonka minä ja sinä olemme saaneet elää. Minä tahdon elää sinun kanssasi, kunnes pojat ovat kasvaneet isoiksi ja menneet mailmaan. Sitten me saamme vanheta yhdessä — sinä ja minä — ja mitään sen enempää minä en osaa ajatellakaan.
— Etkö sinä usko mitään toisen elämän mahdollisuuttakaan? virkoin minä.
Hän pudisti päätään tarmokkaan ilmeekkäästi.
— Ei, virkkoi hän. Minä en tahdo mitään enemmän, kuin sen mikä on. Minä tahdon saada kerran uinua kauniin kukkaiskummun alla. Siinä on minun kaikkeni ja sitä minä rukoilen Jumalalta joka ilta.
Hän rukoili Jumalaa joka ilta, ja hän ei uskonut kuolematonta elämää olevan. Minä tiesin sen, ja minä tunsin jälleen kummallisuutta tuossa hänen omassa arvoituksessaan, joka hänelle oli vain luonnollisin todellisuus. Minä hivelin hänen olkapäätään osoittaakseni, että minä olin kuullut ja ymmärtänyt, ja äkkiä siirtyen toiseen asiaan, hän kysyi: