Silloin katsahti Ester mieheensä ja kysyi:
— Etkö kuitenkin ole tyytyväinen oloihisi sellaisina kuin ne nyt ovat,
Andreas?
Mies nyökkäsi hajamielisenä. Hänellä oli muuta ajatuksissa, ja nuoruutensa mielettömyydet hän oli unohtanut.
— Oli kerran aika, jolloin pelkäsin, ettet sinä koskaan tulisi tyytyväiseksi, — jatkoi vaimo.
Vasta silloin Andreas oivalsi, mitä Ester tarkoitti, ja hän hiljensi miettiväisenä käyntiänsä.
— Se, mikä on ollut, ei milloinkaan palaa, — sanoi hän matalalla äänellä, — ja se on toisinaan hyvä.
Heidän yläpuolellaan kaartui taivas kirkkaansinisenä, mutta metsän takana merenselän toisella puolella painui aurinko alas pilveen.
VIII.
"Haukka" oli ankkurissa Aspön pohjoisella puolella. Lehdettömien tammien lomitse saattoi nähdä, miten sen molemmat mastot heiluivat aaltojen laivaa keinutellessa. Alus oli jäänyt sinne ennenkuin kaakosta oli alkanut kovasti tuulla jota kesti sitten koko päivän, niin että saaren sisälle pistäytyvän lahden suu oli yhtenä ainoana kuohuvana tyrskynä. "Haukka" oli saaren takana tuulen alapuolella kaksinkertaisten ankkuriketjujen varassa ja lisäksi tukevilla köysillä maihin kiinnitettynä.
Puolenyön aikaan heräsivät kaikki ihmiset Aspöllä siitä, että ilma yht'äkkiä muuttui hiljaiseksi. Kaksi vuorokautta oli kaakkoinen meurunnut, ja ihmisten korvat olivat jo niin tottuneet kohinaan, että sen äkkiä tauottua äänettömyys havahdutti nukkuvat aivan kuin uusi melu, jota ei kukaan tiennyt odottaa. Levottomana kaksimastoisensa vuoksi, joka seisoi avomerellä sataman ulkopuolella, Andreas nousi ylös, avasi oven ja kuulusteli.