Andreas seuraa häntä, ja kun hän tulee sisään, kumartuu hän kehdon yli ja katsoo pienokaista, joka liikuttelee huuliaan unissaan. Hän tuntee ikäänkuin vapautuvansa jostakin siinä seistessään. Väsynyt kun on, ei hän kuitenkaan mitään sano, vaan käy vuoteeseen ja nukkuu raskaasti.
Mutta Ester on nähnyt, miten mies viipyi lapsen kehdon luona, ja hän on ymmärtänyt, että Andreas jälleen on hänelle ja lapsille hyvä. Vaikka hän ei aavista, mitä edessä on, on hän kuitenkin tyytyväinen Andreaksen tulosta. Kaikki, mitä Andreakselle ja hänelle on tapahtunut, näyttää hänestä sillä hetkellä suurelta. Hän istuu äänetönnä valveilla ja katselee Andreasta ja lapsia, jotka nukkuvat. Ei tule hänen mieleensä tuomita miestään. Siihen on hänen sydämensä liiaksi täysi.
Kun Andreas herää, on jo kauvan ollut täysi päivä. Aamupuolella on luoteistuuli alkanut puhaltaa, ja ilma on raitis.
Andreas katsahtaa ulos ja sanoo sitten: — Minä menen nimismiehen luo, muuten en saa koskaan lepoa. Kerron hänelle kaikki, niinkuin asia on ollut, en mitään salaa. Sitten saa käydä, kuinka käy. Jos minun on kärsittävä siitä, mitä olen tehnyt, niin olen valmis kärsimään rangaistuksen, joka rikoksestani tulee.
Puolenpäivän jälkeen samana päivänä purjehti Andreas kotoansa viimeisen kerran.
Mutta Ester istuu yksinänsä kotona, ja ensi kerran pitkästä ajasta tuntee hän itsensä rauhalliseksi. Hän pitää pikku Görania rinnallaan ja ajattelee, että Andreas oli tullut takaisin sellaisena, jollaiseksi hän oli tuntenut hänet ennen. Vapauttavia kyyneleitä putoilee povelle, jota vastaan pienokainen lepää.
XIII.
Andreaksen matkan tulos ei sentään ollut sellainen, kuin hän itse ja hänen vaimonsa olivat ajatelleet.
Kun Andreas astui maihin nimismiehen laiturilla, oli nimismies jo lähtenyt häntä etsimään. Sen ilmoitti Andreakselle eräs palvelijatar, joka näytti sekä pelokkaalta että neuvottomalta saatuaan tietää, mistä oli kysymys. Andreaksen nenän edestä sulki hän keittiön oven ja jätti miehen itsekseen, selittämättä syytä omituiseen vastaanottoon.
Tyytymättömänä ja alakuloisena, tietämättä oikein minkä johdosta, Andreas jäi kartanolle saadakseen lopuksi edes selvittää asiansa. Kun nimismies sitten vihdoin tuli, otettiin Andreas ilman muuta kuulustelun alaiseksi, ja kun hän oli vastannut kaikkeen ja lopuksi sanoi tulleensa ilmiantamaan Blidbergin ja itsensä samalla kertaa, tuli nimismies miettiväiseksi. Ja hän selitti, että se, joka oli jo rikoksesta ilmiannettu, ei enää voinut ilmiantaa toista. Ensin täytyisi hänen asiansa olla ratkaistuna ja hänen itsensä vapaana.