Yhdessä suhteessa heidät oli kokonaan unohdettu: kristinopin opettamisessa. Mitään jumalanpalvelusta ei ollut määrätty pidettäväksi erityisesti suomalaisille; he kuuluivat siihen pitäjään, joka oli lähinnä heidän talojansa, ja kirkoissa saarnattiin Jumalan sanaa ruotsiksi, jota kieltä suomalaiset osittain eivät ollenkaan ymmärtäneet, osittain vain vähän. Eivätkä he pitäneet kiirettä sen oppimisellakaan, sillä tavalliseen suomalaiseen itsepäiseen tapaansa he puhuivat omaa kieltään viime aikoihin asti. Vielä tänäkin päivänä (n. v. 1890) puhutaan suomea perheissä, milloin he luulevat, etteivät ruotsalaiset sitä kuule. Minkä vuoksi suomalaiset ikään kuin häpeävät käyttää äidinkieltään ruotsalaisten läsnäollessa, on vaikea ymmärtää, mutta varmaa on, että siten on asian laita. Samoin he väittävät, etteivät osaa suomea, mutta joka käy heidän kotipaikoillaan metsäseuduilla ja siellä tapaa heitä, tulee pian vakuuttuneeksi siitä, ettei suomen kieli suinkaan ole heidän seastaan hävinnyt. Niinpä eräs ystävä kirjoitti minulle Gruen pitäjästä Norjasta mainittuna vuonna: "Suomen kieli on melkein kuollut: vanhat sitä puhuvat, mutta eivät nuoret, vaikka he sitä ymmärtävät." Aivan samaa sanoivat suomalaiset minulle viisikymmentä vuotta sitten.
Suomalaisten henkinen kehitys lienee ollut XVIII ja XIX vuosisadan alkupuolella hyvin hidasta. Tosin kuuluu vähän heidän ilkitöistään, vaikkei niitäkään puuttunut; mutta ruotsalaiset lienevät myöskin heitä vähemmin ahdistaneet. He elelivät unohdettuina ja piiloutuneina metsissä taistellen hätää ja puutetta vastaan. Kuullaan mainittavan vuosia, jolloin nälänhätä, rokko ja punatauti olivat tehneet suuria tuhoja sekä ruotsalaisten että suomalaisten keskuudessa ja varsinkin sanotaan vuotta 1699 kauheaksi. Suomalaisista kerrotaan: "Vanhemmat söivät lastensa ja lapset vanhempiensa ruumiita."
Suomalaiset ovat uljaasti taistelleet olemassaolostaan, siitä ei ole epäilystäkään; senpätähden nähdään ja tiedetään ilomielin, että he nyt kaikki ovat yhdenvertaisia Ruotsin muiden asukasten kanssa.
Että tällainen aika tuli paljon aikaisemmin kuin se muutoin olisi tapahtunut, siitä heidän on suurimmaksi osaksi kiittäminen K. A. Gottlundia.
Vuosina 1817-1821 tuo suomalainen ylioppilas etsi unohdetut kansalaisensa heidän kodeistaan. Hänen mieltään liikutti hänen näkemänsä. Vilkkaana ja tarmokkaana hän päätti parantaa heidän asemaansa niin pitkälle kuin hänen kykynsä suinkin riitti, eikä tämä tosiaankaan ollut vähäinen. Puhein ja kirjoituksin hän herätti sekä silloisen perintöruhtinaan Oskarin että yleisön harrastuksen suomalaisten asian puolelle ja seurauksena oli, että v. 1830 nimitettiin kunnollinen mies, pastori Emanuel Bransell, saarnamieheksi suomalaisten salomaille ja valtio määräsi varoja kolmen kirkon rakentamiseen pääasiallisesti suomalaista väestöä varten.
Itse Gottlund hankki suomenkielisiä kirjoja ja jakeli niitä runsaasti samalla kuin hän opetti useita maanmiehiään lukemaan. Näiden joukossa oli pari älykästä suomalaispoikaa, jotka hän otti mukaansa Tukholmaan ja sieltä edelleen Upsalaan, jossa he tulivat ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän lähetti heidät suomalaismetsiin sekä Ruotsin että Norjan puolelle opettamaan omia kansalaisiaan.
Gottlund tuumiskeli saada suomalaiset suomen kielen mukaan järjestetyiksi kirkollisessa ja tavallaan oikeudellisessakin suhteessa erityisiksi seurakunniksi. Oli luonnollista, etteivät ruotsalaiset tätä tuumaa hyväksyneet, ja muutamat pitivät Gottlundia venäläisten lähettämänä, jotta hän yhdistäisi silloin runsaslukuisen suomalaisen väestön näiden emämaan kanssa. Monet sen vuoksi epäilivät Gottlundia; toiset taas vastaanottivat hänen antamansa tiedot suomalaisista suosiollisesti ja kiinnittivät niihin järkevää huomiota, ja lukuunottamatta hänen nuorekasta intoiluaan suomalaisten erottamiseksi muista, he hyväksyivät hänen tuumansa siinä määrässä, että työskentelivät suomalaisten saattamiseksi samanarvoisiksi ruotsalaisten kanssa. Näiden miesten joukossa olivat maaherra Wingård ja Arvikan pastori Lindberg.
1840-luvun alusta alkaen, jolloin Pohjois- ja Etelä-Finnskogan, Lekvattnetin ja Bogenin kirkot valmistuivat ja Jumalan sanaa julistettiin köyhille suomalaisraukoille, on heidän edistymisensä käynyt tavattoman nopeasti Ruotsinpuoleisilla salomailla, ja samaan aikaan koitti Norjassakin asuville suomalaisille yhtä perinpohjainen muutos parempaan päin. Sekä Norjassa että Ruotsissa asuvat suomalaiset pitävät Gottlundia suurimpana hyväntekijänään ja apostolinaan.
Tohtori Petrus Nordmann julkaisi v. 1888 Helsingissä varsin ansiokkaan teoksen Keski-Ruotsin Suomalaiset.[2] Tästä kirjasta saa täydellisen tiedon suomalaisten elämästä Ruotsissa, ja tähän hra Nordmannin teokseen olen pääasiallisesti nojautunut tätä vähäistä johdantoa laatiessani.
Gottlundista hän lausuu: "Kielentutkija Gottlund, salomaan suomalaisten apostoli ja lukemattomien kirjallisten taisteluiden sankari, kuoli Helsingissä huhtikuun 20 p:nä 1875.[3] Vielä 78 vuoden iässä hän osoitti vilkasta harrastusta suomalaisten asiaan."