6. SIIRTYMISTIET JA ASUNNOT.
Mitä teitä suomalaiset kulkivat siirtyessään Ruotsiin? Siitä ei historia eivätkä suulliset tarinat anna mitään tietoa. Arvatenkin muuttotien määräsi se seikka, mistä kotimaan osasta ja mihin vuodenaikaan matkalle lähdettiin.
Näyttää selvältä, että yksi ja toinen on kuljettanut mukanaan karjaakin, koska kaikilla niillä tienoilla, missä suomalaisia asuu, tavataan karjarotua, jota jokapäiväisessä puheessa mainitaan suomalaislehmiksi. Nämä lehmät eroavat huomattavasti tavallisesta ruotsalaisesta rodusta siinä, että ne ovat pienempiä, sarvettomia ja useimmiten aivan valkoisia.
Tarinat mainitsevat, että asuinseudullaan Fryksdalissa Vermlannissa kuuluisa pahantekijä Häkkinen oli tuonut mukanaan seitsemän lehmää, sonnin, vuohia ja lampaita.
Jos tässä jutussa on jotakin perää, on luultavaa, että Häkkinen oli tullut Ruotsiin Pohjanlahden ympäri. Toiset kertovat usein perheiden tehneen tuon pitkän kiertomatkan, ja siten lienee ollut asian laita, kun muutamat suurehkot parvet, jotka kuljettivat mukanaan talouskapineita, siirtyivät Ruotsin puolelle.
Sitävastoin lienevät pienemmät seurueet ja yksityiset henkilöt joko purjehtineet veneillä Pohjanlahden poikki tai hiihtäneet talvella osittain Ahvenanmeren, osittain Merenkurkun poikki, aina sen mukaan, mihin maakuntaan uudisasukkaat aikoivat asettua asumaan.
Aivan varmaa on, ettei Ruotsiin jo asettuneiden ja kotimaassa asuvien suomalaisten välinen yhteys ollut niin harvinaista kuin olisi voinut päättää pitkistä matkoista, esim. Norjan rajalta Sisä-Suomeen, Rautalammille, Savoon ja Karjalaan, joilta paikoilta muuttajat enimmäkseen lähtivät, sillä pitkillä keveillä suksillaan hiihtävät reippaat, sitkeät ja rohkeat suomalaiset eivät säikkyneet sellaisten matkojen vaivoja eikä pituutta.
Samoin kuin Amerikasta palaavat siirtolaiset nykyaikaan lienevät Ruotsin salomailta palaavat sanansaattajat myöskin kehoittaneet jäljellä olevia sukulaisiaan ja tuttaviaan siirtymään Suomesta Ruotsiin ja antaneet heille osviittoja, mille seudulle heidän piti mennä ja mitä teitä kulkea.
Jotenkin varmaan voidaan otaksua, että nämä sanansaattajat suureksi osaksi myöskin olivat tiedustelijoita, jotka jo edeltäkäsin olivat päättäneet siirtyä maasta pois. Siinä tapauksessa he jo olivat pari talvea aikaisemmin lähteneet matkaan, etsineet soveliaan paikan, ensimmäisenä kesänä kaataneet kaskeksi niin suuren alan kuin saivat metsää kumoon jonka jälkeen he talven elättivät henkeään metsästellen salomailla tai satunnaisella työansiolla vuorikunnissa ja kaupungeissa. Seuraavana vuonna he olivat palanneet kaskimaillensa ja silloin polttaneet ne. Palo oli nyt valmis kylvettäväksi, ja ne uudisasukkaat, jotka olivat saaneet hankituksi tarpeeksi siemenrukiita, kiittivät onneansa.
Oli päivän selvää, että siemenrukiit olivat uudisviljelijälle ihan välttämättömän tarpeellisia, ja kyllä uudisviljelijä siitä asiasta pitikin hyvän huolen. Muudan tuollainen uudisasukas toi mukanaan Suomesta rukiita vain sen verran mitä mahtui kuikannahkaan. Se seikka, että uudisasukas jyväpussikseen valitsi juuri höyhenisen kuikannahan, osoittaa suurta huolellisuutta ja käytännöllistä ymmärrystä, sillä tuskinpa hän olisi voinut keksiä koteloa, jossa kallisarvoinen siemenvilja olisi paremmin säilynyt kuin saloseutulaiselle jotenkin helposti saatavissa olevassa kuikannahassa.