Illalla Pekka jo saattoi kapteenille ilmoittaa tanskalaisten lähteneen liikkeelle ja heidän etujoukkonsa nyt olevan Kolan luona, jossa he polttivat ja hävittivät raakalaisten tavoin. Sitä mukaa kuin tanskalaiset kulkivat eteenpäin, seurasivat suomalaiset jäljessä, ja eräänä päivänä heidän onnistui tuhota pieni joukko, joka oli asettunut metsätien varrelle otettuaan muutamia vankeja. Nämä olivat Kolan pappi ja hänen kaksi tytärtään. Heidät lähetettiin nyt reellä kapteenin luo sekä samalla muutamia hevosia, ja siitä toimesta kapteeni lähetti suomalaisille kiitokset.
Tanskalaiset olivat jo saapuneet Holmedaliin ja suomalaiset saivat kääntyä takaisin. Kun he tulivat Noresundiin, vastaanotti kapteeni heidät hyvin. Hänellä oli nyt sekä ruokavaroja että ampumatarpeita heille antaa, jos he vielä joksikin aikaa tahtoivat jäädä rajalle vartioimaan. Talollisten tuli ottaa haltuunsa tanskalaisten jättämä Morastin vallilinnoitus ja suomalaisten oli edelleen liikuttava metsissä pitkin rajaa, tuhottava vihollisia mikäli suinkin voivat ja sitä paitsi edelleenkin lähetettävä kapteenille tieto kaikesta, mitä tapahtui.
Tähän määräykseen suomalaiset olivat tyytyväisiä, ja iloisin mielin he lähtivät taas eteenpäin ja levittäytyivät pitkin maan rajaa. Nyt heillä oli helpot päivät, sillä ei yhtään vihollista ollut lähitienoilta, jonka vuoksi he metsästelivät, seurustelivat heimolaistensa kanssa Norjan puolella ja kuluttivat aikaansa miten hauskimmin osasivat.
Sitten tuli kevät ja kirkkaat päivät, lumi suli ja mättäät paljastuivat. Silloin suomalaiset tulivat Pekan luo sanoen tahtovansa palata kotiin. "Mene kapteenin luo ja sano, että meidän pitää päästä kotiin töitämme jatkamaan." Vallilinnoituksessa hän tapasi kapteenin, joka jo oli parantunut. Kun Pekka puhui asiansa, sanoi tämä talollistenkin esittäneen saman pyynnön. He tahtoivat päästä hoitamaan maanviljelystään, ja samoin lienee kai ollut norjalaisten laita. Hän ei niin muodoin nähnyt siitä olevan mitään vaaraa, vaikka antoikin kaikille luvan mennä kotiinsa, mutta kehoitti heitä samalla olemaan valmiit, jos hänen täytyisi kutsua heidät uudestaan kokoon. Pekkaa hän kehui erityisesti, antoi hänelle valtuuden olemaan edelleen suomalaisten esimiehenä ja kehoitti heitä tottelemaan Pekkaa kaikessa. Sitten suomalaiset lähtivät kukin kotiinsa.
Pekan ja Antin palattua kotiin kertoi Liisu Niilan käyneen siellä tuomassa Pekalle sanaa, että tuntureilla oli kaikki hyvin. Niila oli tuonut mukaansa sieltä nahkoja ja Kaarina lähettänyt terveisiä, että hän aikoo jäädä Bjurbergiin, kunnes Pekka tulee kotiin. Sekä Kaarina että Niila lupasivat pitää kaikesta hyvän huolen, niin ettei Pekan tarvinnut olla huolissaan. Antille Liisu sanoi, ettei hän ollut Niilasta päässyt eroon, ennenkuin oli antanut tälle Antin narttukoiran; mutta olihan heillä vielä kaksi koiraa ilman sitäkin. Antti ei sanonut mitään siitä, että Liisu oli antanut Niilalle nartun, ja niin oli taas kaikki hyvin.
"Tottahan sinä nyt jäät meille joksikin aikaa, Pekka?" kysyi Antti. "Auta minua kevättöissä, niin minä sitten lähden sinun mukaasi. Minun tekee mieleni nähdä sinun talosi ja ehkä vähän enemmänkin", sanoi hän; "johan onkin pitkä aika kulunut siitä kun olin pohjoispuolen metsissä." — "Olkoon menneeksi; Niila kyllä hoitaa kotityöt; minun tekee mieleni katsella ympärilleni täällä päin."
33. HIRMUINEN KOSTO.
Kun kevättyöt olivat tehdyt, päättivät Pekka ja Antti lähteä käymään Grillsin luona. Saapuessaan Bogeniin he näkivät savua nousevan Grillsin tuvan katosta. "Pian nyt, Antti!" huudahti Pekka. "Katto on tulessa eikä ihmisiä missään. Meidän on jouduttava sammuttamaan!" Muutamassa minuutissa olivat reippaat miehet purkaneet tuvan katon ja saanet tulen tukehtumaan. "Mutta missä täältä ihmiset ovat?" kysyi Antti. "Hoi!" Tuvan takaa kuului vastaukseksi voihkinaa. He riensivät sinne.
Siellä makasi Grills kalpeana kuolemaisillaan, ja hänen vieressään oli toinen mies, verissään ja tainnuksissa. "Miten sinun on laita, Grills?" kysyivät miehet levottomina tämän nähdessään. "Huonosti, huonosti! Ison ruotsalaisen pojat kävivät täällä. Minulle vanhalle, kivulloiselle raukalle eivät tehneet muuta kuin heittivät ulos tuvasta. Renkiä he hakkasivat, kun hän rupesi Vappua puolustamaan, ja Vapun he veivät pois! Jumalan kiitos, että lapset olivat Heikin luona! Jos voitte pelastaa Vapun, niin tehkää se. Talolliset ovat vain vähän matkaa edellänne. Joutukaa! Jumala teitä auttakoon!"
Pekka ja Antti juoksivat pitkin harppauksin samaa polkua, jota talolliset olivat kulkeneet. "Ota kiin', Teppo! Ota kiin'!" Ja nyt ajettiin täydellä todella talollisia takaa. Eräällä harjanteella he saavuttivat neljä talollista, jotka yhdessä ryhmässä hosuivat pois koiria kimpustaan. "Mitä te tahdotte?" kysyivät he eteenpäin ryntääviltä suomalaisilta. "Missä Vappu on?" — "Emme ole ketään nähneet, emmekä tiedä, missä se noita-akka on." — "Vastatkaa pian!" huusi Pekka, asettuen suojaan hongan taakse ja tähdäten pyssyllänsä.