Heidän jäätyä kahden hän kysyi lempeästi: "Missä Matti on?" — "Hyvässä tallessa", vastasi Pekka kartellen. — "Niin, minä ymmärrän, että sinä olet vihoissasi minulle yhdestä ja toisestakin syystä; mutta kerro minulle jotakin Matista." — "Johan minä sanoin kaikki, mitä tiedän." — "No, sitten en tahdo enempää puhua kanssasi; mene sinä matkaasi, minä kuljen omaa tietäni."
Ja Pekka lähti. "No", kysyi Antti, "mitä hän sinusta tahtoi?" — "Kyseli Mattia; eipä siitä Vapusta koskaan tolkkua saa." — "Ei", sanoi Antti, "nyt menemme kotiin; täällä kyllä tulevat toimeen ilman meidän apuamme." Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin Pekka ja Antti tulivat Pekan kotiin. Siellä syntyi ilo ja riemu. Kaarina ja Niila kilvan osoittivat Pekalle, miten tervetullut hän oli kotiin, ja Pekka sanoi, että he olivat hänen mielestään ehtineet saamaan paljon aikaan, ja kun Kaarina toi maitoa, hän ihmeissään kysyi, mistä he olivat saaneet lehmän. Silloin Kaarina osoitti karhuhonkaa ja sanoi hymyillen: "Tuolla on viisi karhunkalloa, jotka Niila on sinne asettanut, ja niistä olemme saaneet lehmiä."
"Niin", sanoi Niila, "tiedäthän, että minulla oli useita nahkoja; ne jätin Vetalaiselle ja hän hankki meille elukoita ja rahojakin lisäksi. Mutta nyt olemme Kaarinan kanssa sopineet menevämme yhteen; muutamme Makkaraislammelle, sillä tiedän, että sinä tahdot olla yksin. Mitäs sinä, Antti, joka olet Kaarinan lankomies, siitä sanot?" — "No", sanoi Antti, "kun Kaarina ja sinä olette yksimieliset, niin kaikki on hyvin. Minä seuraan teitä uudispaikkaanne ja katson, että saatte kotinne kuntoon." — "Niin minäkin teen", virkkoi Pekka, "ja käyköön teille niin onnellisesti kuin minä teille toivon!" Samana päivänä kun muutto tapahtui, vietiin heidän mukaansa äskettäin hankittu karjakin nuoren pariskunnan suureksi iloiksi, sillä nämä omistaessaan he olivat varakkaita ja hyvin toimeentulevia.
Kun Antti ja Pekka sitten palasivat Pekan kotiin, olivat asiat siellä taas entisellään. Ei ajateltu paljon maanviljelystä, vaan sitä enemmän metsänkäyntiä, ja iloittiin, kun taas saataisiin elää vanhaa elämää uudelleen. Nuorempi Makkarainen oli sanonut: "Sinua, Pekka, minä seuraan; Niilan ja Kaarinan on hauskin olla kahden; minä viihdyn parhaiten siellä, missä sinä olet." Ja silleen asia jäi.
34. NUORI PEKKA.
Kerran kasvattiveljesten istuessa juttelemassa vanhoja muistojaan ilmestyi halmeelle nuori suomalainen. Hän tervehti iloisesti ja ystävällisesti. Tulija oli vanhan Pekkalaisen poikia Suomenniemeltä. Kun vastatervehdykset oli lausuttu, sanoi nuori Pekkalainen: "Isä käski sanoa, sinulle Pekka, terveisiä, että Suomesta on tullut tänne sinun veljenpoikasi. Hän tuli meille, ja isä päätti saattaa häntä tänne. He tulevat huomenna. Isä ei enää kävele yhtä reippaasti kuin ennen", sanoi nuorukainen hymyillen, "sitä paitsi hänellä on monta tervehdittävää matkalla."
"Isä ja hänen seuralaisensa ovat tervetulleet", sanoi Pekka. "Joko on pitkä aika siitä, kun veljenpoikani tuli teille?" — "Eipä varsin; siinä lumenlähtöaikaan, ja sitten hän on ollut meillä talossa apuna, sillä isä tahtoi niin; saatpahan vielä kuulla enemmän, jahka he tulevat. Veljenpoikasi nimi on myöskin Pekka; siitä isä paljon piti, sillä Pekka Huuskoisen nimi on tunnettu suomalaisten keskuudessa. Missä Niila on?" kysyi nuori mies sitten. "Hän on kotonaan Makkaraislammilla." — "Vai on hän niin pian muuttanut pois sinun luotasi?" — "Niin, Paavo, mene sinä kutsumaan Niilaa ja Kaarinaa; meille tulee vieraita ja Kaarinan pitää jäädä tänne, sano hänelle niin." — "No, sitten minä tulen mukaasi", sanoi nuori Pekkalainen.
Kun nuoret miehet olivat menneet pois, sanoi Pekka: "Lähdetään me Antti kalanpyydyksille ja otetaan verkot mukaan! Nyt tarvitaan syötävää."
Kun Antti ja Pekka seuraavana päivänä palasivat kalamatkaltaan, olivat naapurit Makkaraislammilta tulleet ja paraikaa siistivät ja somistivat tupaa odotetuille vieraille. Nämä saapuivat kuitenkin vasta kolmantena päivänä. Ensin kuului heidän lauluansa, sitten karjan ammuntaa, sen jälkeen iloista melua, hälinää ja naurua, ja metsästä tuli näkyviin reipas seurue, jossa oli kaksi miestä ja kaksi nuorta naista. Kun vieraat tulivat tuvan luo, tervehti vanha Pekkalainen: "Jumalan terveeksi!" ja siihen vastasi Pekka: "Jumala antakoon!" — "Kytkekää te, nuoret, nuo elukat! Sillä välin me vanhat puhelemme. Tulkaa, Antti ja Pekka!"
Ja miehet asettuivat pakinoimaan aholle ja Pekkalainen aloitti puheen.