Malmivuorelle tultuaan suomalaiset kuljeksivat muutamia päiviä, katselemassa paikkoja, ennen kuin rupesivat työtä kyselemään, osittain myöskin kuulustellakseen Yrjänä Kailasta sekä myydäkseen nahat, sekä linnut, jotka he olivat ampuneet viime aikoina.
Taneli vei nuorukaiset työnjohtajan luo, esitti heidän asiansa, selitti poikain syntyperän ja tarkoituksen saada jäädä johonkin työpaikkaan tälle paikkakunnalle, kunnes heidän omaisensa tulisivat.
Katseltuaan poikia ankara vouti sanoi miettivänsä asiaa ja käski heidän tulla takaisin seuraavana päivänä.
Kun pojat tulivat seuraavana aamuna, oli paljon kansaa koolla vuorikaivoksen päällikön pihalla, ja itse hän siellä käveli miesparvesta toiseen antaen käskyjä ja ohjeita työväelle. Huomattuaan pojat hän huusi heidät luokseen ja määräsi vanhemman ja rotevamman, Antin, menemään sepän oppiin sekä käski muudatta vanhempaa työmiestä ottamaan pojan huostaansa, mutta pitämään samalla huolta, ettei hän saisi laiskotella. Samoin hän sanoi Pekasta eräälle toiselle miehelle: "Ota tämä pitkä hojo hoiviisi ja tee hänestä puuseppä. Mars!"
Siinä ei ollut aikaa jäähyväisten sanomiseen Tanelille. Poikien täytyi seurata uusia isäntiään sen pitemmittä puheitta. Töin tuskin Taneli ehti heille huudahtaa: "Hyvästi nyt!" kun pojat jo marssivat pois.
Alakuloisina pojat seurasivat uusia isäntiänsä. He olivat toivoneet pääsevänsä samaan työhön saadakseen olla yhdessä, mutta ei johtunut mieleenkään siitä valittaa. He lohduttelivat sillä, että jos olo kävisi kovin vaikeaksi, he lähtisivät taas metsiä samoilemaan.
Pyhäisin heillä oli tilaisuus tavata toisiaan kirkolla, jossa heidän oli pakko käydä. Sen he tekivätkin mielellään, sillä siellähän olikin paras paikka, missä he saattoivat tavata omaisensa tai ainakin heistä kuulla. Pahimmassa tapauksessa he olivat päättäneet lähteä pois koko Malmivuoren tienoilta sukulaisiaan etsimään.
Sallima oli kuitenkin päättänyt toisin, sillä keväällä he saivat käskyn saapua muiden samanikäisten mukana papin luo. Kysyttäessä he tekivät selkoa entisestä elämästään. Lukutaitonsa ansiosta Pekka heti pääsi papin suosioon. Toisin oli Antin laita: tämä ei edes tiennyt, oliko hän kastettu, vaikka Pekka kyllä niin luuli; mutta varmuuden vuoksi hänet kastettiin vielä uudelleen.
Suomalaisten lasten opetus kävi siihen aikaan ja vielä pari sataa vuotta myöhemminkin siten, että suomea ja ruotsia taitava henkilö tulkitsi papin kysymykset suomeksi sellaisille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet ruotsia, ja selitti sitten heidän vastauksensa papille, joka ei ymmärtänyt suomea. Niin tapahtui kristinopin selitys suomalaisille, ja luultavaa on, että kaikki heidän tietonsa supistui muutamiin rukouksiin, ja kun heille tehtiin ymmärrystä koettelevia kysymyksiä, niin tulkin omat ajatukset jäivät vastaukseksi. Sinä vuonna Pekka oli usein tulkkina, ja niin molemmat pojat laskettiin ripille ja he saivat siitä todistuksen.
Kun oli kulunut jo puolikolmatta vuotta, eikä mitään ollut kuulunut Yrjänä Kailasesta eikä hänen seurastaan, päättivät pojat, jotka olivat kuulleet useita suomalaisperheitä tulleen metsien halki ja vetäytyneen Klar-joen länsipuolelle poikkeamatta ollenkaan Malmivuoren tienoille, lähteä noita suomalaisperheitä tavoittamaan ja heiltä kuulustella omaisiaan. Kenties nämä olisivat juuri niiden joukossa, joista huhu tiesi kertoa.