13. YRJÄNÄN MATKA HERTTUAN LUO.
Heikin oli määrä seurata Yrjänän mukana heidän Oressa asuvien ystäviensä luo, hankkimaan sieltä vähän jauhoja, jos se olisi mahdollista. Sen vuoksi oli varustettu kaksi kelkkaa ja jaettu nahkakimput tasan kumpaankin. Näin miehet pääsisivät nopeammin kulkemaan. Pian saattoi hyvällä suksikelillä saapua pitkämatkaisia metsämiehiä, joten siksi ajaksi ei ollut jättäminen Mattua yksin kotiin. Moran pitäjän miesten uhkaus muistui tuon tuostakin Yrjänän mieleen.
Nytkin onni suosi suomalaisia sillä ilmat pysyivät tasaisina ja matka kävi joutuisasti. Paljon tilaa ottavalla karhunnahalla saatiin vaihtokaupassa jauhoja ja suoloja. Saukonnahan Heikki oli ottanut mukaan hankkiakseen sillä vuohen, ja tämä aarre kelkkaan sidottuna hän erosi Yrjänästä, ja viiden päivän kuluttua hän Matun ja lasten suureksi iloksi palasi kotiin jälleen.
Heikistä erottuaan oli Yrjänällä kyllä vaivalloinen matka kelkkoineen, jota hän kiskoi läpi metsien kun ei tahtonut kulkea ajettuja teitä; hän näet, kuten suomalaiset yleensä, pelkäsi kohtaavansa jotakin pahaa. Sillä tavoin hänen matkansa kävi vaivalloisemmaksi ja siihen kului suotta pitkä aika; mutta metsässä hän tunsi olevansa kuin kotonaan eikä pelännyt. Pari viikkoa taivallettuaan hän saapui perille.
Yrjänän tulo herttuan pihaan ei herättänyt huomiota, siellä kun oltiin tottuneita näkemään köyhää kansaa. Kun hän kyseli pääsyä herttuan puheille, vastattiin lyhyesti, ettei se ollut mahdollista, sillä herttua ei ollut kotona. Milloin hän palaisi kotiin, sitä ei kukaan tiennyt. Yrjänän vapaassa vallassa oli joko tulla toiste uudestaan tai jäädä odottamaan, hän saisi mennä lämmittelemään renkitupaan. Tätä seikkaa ei pitkän matkan päästä tullut suomalainen ollut ajatellutkaan. "Vai ei ole kotona!" mutisi hän itsekseen istahtaen kelkkaansa pyyhkien hikeä otsastaan. "Ei kotona! Minä saan mennä renkitupaan. Kunpa edes tietäisin missä se on, ja niin paljon väkeä kun täällä on! Mitä nyt teen? Mihin nyt lähden?"
Näistä mietteistään hän heräsi kuullessaan hevosten kavioiden kapsetta ja pari raikuvaa torven törähdystä. Kääntyessään katsomaan hän näki ratsumiesjoukon tulevan ravakkaa vauhtia. Loistavat haarniskat, korskuvat hevoset, kookkaat ja komeat ratsumiehet saivat suomalaisen aivan hämmästyksiinsä. Hän ei osannut edes väistyä, vaan jäi liikkumatta paikoilleen, kunnes äreä ääni huusi: "Pois tieltä kelkkoinesi!" ja Yrjänä lensi pystyyn temmaten kelkan sivulle juuri samassa kuin ensimmäinen ruotu kulki hänen ohitseen. Ratsumiesten jäljessä seurasi useita rekiä, sitten taas ratsumiesjoukko. Kun nyt suomalaisukko kääntyi katsomaan pihaan päin, hän näki, että kaikki olivat seisahtuneet sinne ja että suuri joukko ihmisiä oli erään miehen ympärillä kaikki paljastetuin päin, ja nyt hän vasta huomasi, että tuo mies oli itse herttua. Vähääkään epäilemättä hän siirtyi lähemmäksi. Hän näki matkustavaisten menevän tuohon hänen mielestään tavattoman suureen rakennukseen, minkä jälkeen ratsumiehet ratsastivat pois ja kansa hajosi eri haaroille. Nyt oli paikka aivan tyhjä; Yrjänä kelkkoinensa oli yksin jäljellä. Taas hän kävi levottomaksi. Mitä hän nyt tekisi? Kääntyisikö hän takaisin ja palaisi kotiin? Kyllä kai se olisi varminta; hän jo tarttui vitsakseen, joka hänellä oli kelkan jukkona, ja oli lähtemäisillään, kun joku kuului huutavan: "Tännepäin, tätä tietä! Tule pois vain!" ja hänen luokseen tuli vanha mies, joka puhui edelleen: "Oletpa muukalainen täällä, sinä suomalainen, näen mä; mitä asiaa sinulla on?"
"Tahtoisin puhua herttualle saadakseni rakennussetelin, jos se olisi mahdollista."
"Kyllä kaiketi, sen kyllä saat. Onpa sinulla kunnialliset tuomiset. Tuo nahkakimppu osoittaa, ettet ole kykenemätön mies etkä vetelehdi laiskana tuvan penkillä; sellaisia asioita pidetään arvossa tässä talossa. Mutta nyt ei ole kuhnailemista! Tällä puolella pihaa et saa oleskella", ja samalla mies reippaasti meni toiselle puolelle, jossa hän seisahtui erään rakennuksen luo, avasi oven ja virkkoi: "Sysää kelkkasi tänne, mutta joutuin nyt!"
"Se oli reippaasti tehty", kehui hän, kun Yrjänä lykkäsi kelkkansa sisään ja sulki oven; "etpä näytä olevan yhtä hidas kuin muut suomalaiskollot. Tule nyt renki-tupaan; minä näytän sinulle tien."
"Mene nyt sisään istumaan", puheli vanhus edelleen; "en tiedä milloin saat puhutella esivaltaa, mutta kyllä sinulle tuodaan sana." Yrjänän tullessa renkitupaan oli siellä koko joukko väkeä eri haaroilta maata, joukossa pari suomalaistakin. Näiden kanssa hän joutui pakinoihin. He olivat äskettäin saapuneet Ruotsiin meren yli, ja olivat täällä samalla asialla kuin Yrjänäkin. He aikoivat asettua Helsinglantiin, jossa heillä oli sukulaisia. Monta päivää he olivat oleskelleet täällä ja olivat hyvillään herttuan kotiintulosta, kun saattoivat toivoa pääsevänsä pian hänen puheilleen.