Luultavasti samalta ajalta on säilynyt anomuskirja, jossa ei ole päivämäärää ja joka alkaa sanoilla: "Me köyhät veronalaiset Ljusnärin Finnmarkin suomalaiset kansalaiset". Ljusnärin vaskitehtaan suomalaiset kertoivat siinä kirjoituksessa, että kelpo herra Krister Bonde oli muutamia vuosia takaperin heidän hyvän käytöksensä takia ja tehtaan edistymisen vuoksi sallinut jokaisen talonpojan vuosittain kaataa puolen tynnyrinalan laajuisen kasken, mutta sitten kuin armollinen kuningatar oli antanut ankaria asetuksia suurien kaskien kaatamisesta, oli heitä sakotettu viisivuotisista kaskenpoltoista. Mutta nämä oli ilmoitettu kahta vertaa suuremmiksi kuin ne olivatkaan. Senvuoksi he muutenkin suurien velkojen takia hätäytyneinä rukoilivat armahdusta sakkojen maksusta. Mitä nöyrimmin sanoin laaditun kirjoituksensa he lopettivat toivottamalla Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen henkistä ja ruumiillista hyvinvointia — jota heiltä itseltään toden totta puuttui!
Edellämainittu asetus (kesäkuun 22 piitä 1641) uudistettiin vielä, ensi kerran maaliskuun 16 p:nä 1642 ja toisen kerran elokuun 29 p:nä 1644. Viimein ilmestyi kuninkaallinen asetus maaliskuun 22 p:ltä 1647; siinä sanotaan 3 §:ssä:
"Ne torpat ja talot, jotka ovat luvattomasti rakennetut yhteismaalle, samoin kuin nekin, jotka ovat luvan saaneet, mutta ovat liian pienet, jotta niille voitaisiin määrätä neljännestalon vero (huomaa, että suomalaisten asunnot tavallisesti olivat verotetut kahdeksannesosiksi taloa, eli kahdeksanneksi osaksi manttaalia), on jätettävä asumattomiksi, saatettava autioiksi ja jälleen jätettävä metsää kasvamaan."
Tämän jälkeen sanotaan 8 §:ssä: "Kaikkia muita, jotka siellä kaskea viljelevät tai sinne asettuvat, koetettakoon esteettömästi ottaa kiinni ja tehdä heistä loppu niinkuin muista vahingollisista elukoista;" ja 9 §:ssä sanotaan:
"Ne suomalaiset, jotka vuoriteollisuudelle ovat enemmän haitaksi kuin hyödyiksi, heidän rakennuksensa ja torppansa revittäköön hajalle ja hävitettäköön, heidän halmeensa viljoineen otettakoon heiltä pois, ja missä vielä joku tavataan, hänet vangittakoon, hänen rakennuksensa poltettakoon, ja hän on samalla menettänyt työnsä tuotteet, ja mitä hänen luonansa ja hänen hallussaan on, jaettakoon kolmia, meille, maalle (s.o. kihlakunnalle) ja syyttäjälle."
"Ei sovi kieltää", lausuu eräs ruotsalainen kirjoittaja, "että ne rangaistusmääräykset, joilla heitä koetettiin pakottaa lainkuuliaisuuteen, olivat liian ankarat, ja kenties juuri tämä seikka, joka teki niiden toimeenpanemisen vaikeaksi ja aiheutti jäykkää vastarintaa, oli yksi niitä syitä, joiden vuoksi ne eivät tuottaneet tarkoitettua vaikutusta. Mutta niin ei asioita käsitetty siihen aikaan. Kun säädetty rangaistus ei saanut aikaan lainkuuliaisuutta, pidettiin siihen syynä sitä seikkaa, ettei se ollut kylliksi peloittavan ankara, ja sitä kovennettiin ihan järjettömyyteen asti."
Uuteen metsäasetukseen — maan oikeastaan vanhimpaan metsänhoitolakiin —, joka oli annettu maaliskuun 22 p:nä 1647, lisättiin sen vuoksi uusia ankaria määräyksiä suomalaisista. Muuan tämän lain pykälä sisältää seuraavan määräyksen:
"Missä jotkut suomalaiset viimeksi kuluneina vuosina ovat asettuneet suuriin metsiin läntisessä Norrlannissa, Taalain maakunnassa, Bergslagenissa ja Vermlannissa ja rakentaneet sinne, siellä tulee meidän maaherrojemme yhdessä laamannien ja lautakuntain kanssa toimittaa siitä tarkka tutkimus, ja jos he huomaavat, että joku on asettunut niihin metsiin ja maakuntiin, joihin voi rakentaa asuntoja ilman vahinkoa maalle, ja suomalaiset ovat raivanneet itselleen peltoja ja niittyjä tai vielä voivat sitä tehdä; missä myöskin on siihen tilaisuutta ja jos he varmasti vakuuttavat kruunulle tahtovansa raivata peltoa ja niittyä tai mennä vuoritöitä edistämään, siellä sallittakoon heidän pitää torppansa, tai varmat miehet antakoot heille maata asuttavaksi. — — — Mutta jollei heillä ole sitä tarkoitusta eivätkä teoillansa sitä osoita: Taikka myöskin, jos heidän asumisensa huomataan maalle ja vuorityölle enemmän haitaksi kuin hyödyksi, joka asia laamannien, kihlakunnantuomarien ja lautakunnan tulee tutkia ja tuomita, silloin hänen rakennuksensa ja torppansa on revittävä ja hävitettävä, heidän halmeensa viljoineen heiltä poistettava, ja missä vielä joku on, joka luvattomasti taas rupeaa siinä työtä tekemään, hänet on vangittava, hänen rakennuksensa poltettava, ja olkoon hän sen ohessa menettänyt työnsä sekä mitä hänen luonaan ja hänen hallussaan on, kolmijakoon, Meille, asianomaiselle maalle l. kihlakunnalle samoin kuin syyttäjälle."
Kun uusi asetus oli annettu, kuului sen jälkeen harvoin enää valituksia suomalaisten metsänhaaskauksista, sillä ruotsalaiset talonpojat ja tehtaanomistajat, jotka yleisessä laissa olivat saaneet puolustusta vaatimuksillensa, syyttivät suomalaisia kihlakunnanoikeuksissa ja vapauttivat itsensä heistä, sitten kuin katselmusmiehet olivat antaneet lausuntonsa ja oikeus tuomionsa. Eräässä toisessa pykälässä sanotaan:
"Jos joku talonpoika tämän jälkeen sallii jonkun suomalaisen tai jonkun muun rakentaa ja asua sillä tavoin (s.o. maan ja vuorityön haitaksi) omassa metsässään, niinkuin sanottu on, hän maksakoon sakkoa ensi kerralla 40 taaleria hopearahaa; jos hän useamman kerran rikkoo, silloin hänet on hirsipuussa rangaistava, jollemme Me tahdo häntä armahtaa."