Tämä kohtuuttoman ankara laki ja sen häikäilemätön toimeenpano herätti kansallisvihan vireille. Ruotsalaiset kokivat karkoittaa metsistään veroa maksamattomat suomalaiset, mutta nämä tekivät sitkeää vastarintaa. Tarinat ovat säilyttäneet muistissa monta veristä kahakkaa, joissa molemmin puolin oli päätehtävä kirveellä ja luodikolla. Mutta kun tappiolle jäänyt puoli tavallisesti kosti samalla mitalla, ei kummallakaan kansakunnalla ollut syytä soimata toista. Usein suomalaisten, jotka olivat olleet osallisina näihin kahakkoihin, täytyi maanpakolaisina paeta Norjan puolelle, missä he saivat suojaa heimolaistensa luona.
* * * * *
Metsäasetuksen ankaria määräyksiä kaskenpoltosta ei kuitenkaan voitu kauankaan noudattaa. Joulukuun 13 p:nä 1673 annettiin asetus, jossa rangaistusta lievennettiin; joka luvattomasti harjoitti kaskenviljelystä, sai raippoja. "Ja 1600-luvun loppupuolella koko valtakunnalle annettujen metsiä koskevien asetusten ohessa annettiin useita päätöksiä ja selityksiä, jotka koskevat yksityisiä valtakunnan osia ja sisältävät usein sangen tärkeitä poikkeuksia yleisesti voimassa olevista määräyksistä. Myöskin maaherrat lienevät sen vallan nojalla, joka heillä oli antaa taloudellisia määräyksiä läänissään, usein antaneet tärkeitä metsänhoitoa koskevia kuulutuksia." Kaikki tämä antoi metsälainsäädännölle paikallisoloja kuvastavan luonteen, ja sen toimeenpaneminen tuli riippumaan asianomaisten virkamiesten suuremmasta tai vähemmästä harrastuksesta.
Koko joukko erilaisia asetuksia ilmestyi sen ohessa, muun muassa eräs v. 1650, jossa kielletään suomalaisia pitämästä tammaa, "koska oriit eivät saaneet käydä rauhassa laitumella". Tämä kielto, joka oli voimassa 40 vuotta, eli vuoteen 1690, vaikutti, etteivät suomalaiset voineet kasvattaa vetojuhtia, vaan heidän täytyi ostaa hevosensa Norjasta. Siten norjalaisten hevoskauppa pääsi alkuun, ja sitä on kestänyt viime aikoihin asti.
V. 1671 kiellettiin 40 markan sakon uhalla metsästä ottamasta havuja sekä lehtiä vuohien ja lampaiden ruoaksi, ja viimein 1735 kiellettiin vuohia pitämästä.
Toisetkin asetukset sortivat suomalaisia ja talonpoikia ankarasti. Niinpä määräsi Vermlannin maaherra G. Soop, etteivät suomalaiset 40 markan sakon uhalla saa myydä polttamiansa sysiä sinne missä he saivat parhaan hinnan tai mihin oli lyhyin matka, vaan heidän oli kuljetettava sydet erikseen määrättyihin tehtaisiin, missä heidän täytyi tyytyä siihen hintaan, jonka tehtaanomistaja määräsi; siihen aikaan se oli 16 äyriä parmaalta eli kaksi penninkiä tynnyriltä. Kun suomalaiset tästä valittivat, Vuorihallitus hyväksyi tämän hinnan ja sen vahvisti kuningas Fredrik heinäkuun 27 p:nä 1726.
Samoin kiellettiin kaikki puutavarankauppa Norjan kanssa sillä uhalla, että tavara menetettiin ja sekä ostaja ja myyjä että se, joka oli avullisena puiden hakkauksessa ja kuljetuksessa, joutui 2 vuodeksi linnaan pakkotyöhön. V. 1682 annettu asetus sääti, että ne suomalaiset, jotka eivät oppineet ruotsia, oli karkoitettava maasta.
Voisi luulla, että edellämainitut lakimääräykset olisivat tehneet suomalaisten olemassaolon ja lisääntymisen aivan mahdottomaksi; mutta niin ei ollut asian laita. He edistyivät yhä vain. Arvattavasti lain valvojat huomasivat, että käskyt olivat järjettömiä ja joskus mahdottomia panna toimeen, sillä epäilemättä suomalaiset tekivät itsepäistä, sitkeää ja urhoollista vastarintaa osittain väkivallalla, osittain viekkaudella.
Eipä liene ollut aivan helppo panna toimeen rangaistusmääräyksiä kaukana asuviin suomalaisiin nähden, vaikka tuomiokirjat todistavat, että monen suomalaisen asumus oli poltettu ja moni suomalainen kaatunut puolustaessaan kotia, jonka hän oli suurella vaivalla hätää ja puutetta kärsien rakentanut. Ja kostoa pelättiin, sillä kodittomaksi jääneellä suomalaisella ei ollut enää paljon menetettävää, eikä tarvitse epäilläkään, etteikö kostonhalua olisi syntynyt, kun inhottava väkivalta oli tapahtunut.
Että suomalaiset heikompana puolena turvautuivat kavaluuteen, sen tiedämme; sillä osaksi suomalainen kävi vastustajansa kimppuun salaa, kun hänelle paikallisolot tuntevana siihen tarjoutui tilaisuus, osaksi hän vahingoitti tai hävitti vihamiestensä omaisuutta, Kaukana talonpoikien kodista metsissä kuljeksiva karja tarjosi monta hyvää kostontilaisuutta, ja tarinoissa kerrotaan, kuinka suomalaiset veivät pois, pistivät kuoliaaksi tai myrkyttivät talonpoikien karjaa.