Useimmat suomalaiset kuuluivat siihen väestön ryhmään, joita sanottiin "vapaiksi miehiksi", jolla sanalla tarkoitettiin niitä uudisasukkaita, jotka omasta tahdostaan olivat lähteneet Amerikkaan ja siellä nauttivat erinäisiä vapauksia ja etuja. Muihin ryhmiin taas kuuluivat komppanian virkamiehet, joilla oli vuotuinen palkka, sekä "irtolaiset ja pahantekijät" (maanpakoon ajetut), jotka asuivat erillään ja joita pidettiin orjina. Minkä verran suomalaisia siellä oli, sitä emme tiedä mainita, emme myöskään tiedä, saivatko useammat tai harvemmat niistä 300 suomalaisesta, jotka v. 1649 olivat pyytäneet saada siirtyä Amerikkaan, tilaisuuden täyttää aikomuksensa.
Mitä töitä suomalaiset tekivät, näkyy eräästä William Pennin v. 1683 kirjoittamasta kirjeestä, jossa hän sanoo: "Ensimmäiset kristityt asukkaat tässä maassa ovat olleet hollantilaisia, sitä lähinnä ruotsalaisia ja suomalaisia. Edelliset toimivat kaupan alalla, jälkimmäiset viljelevät maata." Kymmenen vuotta myöhemmin lähetetyssä kirjeessä kertoo eräs suomalainen maan hedelmällisyydestä ja elinkeinoista: "Mitä meidän tilaamme ylipäänsä tulee tässä maassa, olemme kaikki ylipäänsä talonpoikia, jotka kynnämme ja kylvämme, viljelemme maata — joka on arvokasta ja hedelmällistä, — saamme hyvät sadot ja runsaan toimeentulon, viemme maasta leipää, viljaa, jauhoja, olutta jne. Vaimomme ja tyttäremme ovat ahkeria kehräämään ja kutomaan. Asumme hyvässä sovussa intiaanien kanssa, jotka moneen vuoteen eivät ole tehneet meille mitään vahinkoa."
Vapaat miehet eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ylimpään päällikköönsä, sillä v. 1653 he lähettivät hallitukselle Tukholmaan kirjoituksen, jossa valittivat, että kuvernööri Printz oli kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt heiltä kaiken kaupankäynnin sekä käyttämästä maata viljelyksiin ja vettä kalastukseen, "ja kuvernööri on", kirjoittivat he, "uhkaillut meitä niin kohdella, että vaimomme ja lapsemme saavat itkeä ia että me tulemme kaljupäisiksi, josta meillä on esimerkkinä Suomalais-Antti samoin kuin muut 'Suomen' suomalaiset, jotka on tutkinnotta ja tuomiotta ajettu taloistaan ja joiden vaimot nyt sentähden ovat järjettömiksi ja mielettömiksi joutuneet, ja nyt heidän täytyy köyhinä leskinä lapsinensa kulkea leipäänsä kerjäten." Kymmenes kohta valituksessa sisälsi anomuksen, että Suomalais-Antti saisi pitää rukiit, jotka kuvernööri oli tuominnut hänet menettämään.
Syksyllä 1653 Printz palasi takaisin Ruotsiin ja jätti silloin elokuun 3 pnä 1653 kirjoituksen vastaukseksi "kapinoitsijoiden" valituksiin, joita hän väitti perättömäksi. Kidutusta kärsineestä suomalaisesta hän lausuu: "Suomalais-Anttia tutkittiin laillisesti, mutta Suomalais-Lassi ja Suomalais-Kaisa on noituuden ja muun levottomuuden takia meistä erotettu, mutta on heille kuitenkin annettu parempia maita ja tiluksia kuin heillä olikaan."
Pääsyynä Printzin paluuseen oli kuitenkin se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan.
Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.
4. SIIRTYMINEN NORJAAN.
Yhtenä keinona Ruotsin hallituksella päästä eroon metsää haaskaavista suomalaisista oli sekin, että heitä karkoitettiin takaisin siihen maahan, josta he olivat tulleet. Tämä keino oli kyllä helppo määrätä, mutta miten se olisi toimeenpantava? Kuinka olisi mahdollista monta vuotta jo vakinaisesti asumaan asettuneen suomalaisen torpparin jättää kotinsa ja lapsineen vaimoineen lähteä takaisin meren poikki? Näitä vaikeuksia ei otettu lukuun. Senpä vuoksi jäivätkin esim. maaliskuun 2 p:nä 1636 ja joulukuun 7 p:nä 1682 annetut käskyt melkein joka tapauksessa aivan voimattomiksi.
Seuraavien viidenkymmenen vuoden ajalta ei meillä ole juuri mitään kerrottavaa Suomeen takaisin muuttamisista. Joitakuita harvoja suomalaisia siirtyi kuitenkin takaisin kotimaahansa.
Norjaan näkyy suomalaisia Wermlannista siirtyneen jo vuoden 1600 tienoilla, kun muutamia Mullikka, Räisänen ja Lehmoinen nimisiä oli asettunut Röytäjärven (Rögden) ympäristölle nykyiselle Gruen salomaalle. Tältä paikkakunnalta, joka vieläkin on Norjan suomalaisten alueen keskus, he levisivät pohjoiseen Elverumin kautta Trysildiin, etelään päin koko monen harjanteen yli Vingerin, Näsin ja Urskrugin kautta Sitskoveniin Hölandiin. Toiset kulkivat Glommenin poikki ja levisivät Odalin ulkoseutujen yli Stangeen asti Hedemarkiin ja aina Mjöseniin saakka. Tästä he seurasivat sitä korkeaa harjannetta, joka Tistedalin ja Askerin pohjoispuolella kääntyy Modumin harjuun, ja länsipuolella Beina-Drammenin jokea kajahtelivat suomalaisten kirveiden iskut Ådalissa ja Sigdalissa. Ne pitäjät, joihin he asettuivat asumaan, olivat siis Meidskog, Vinger, Brandvold, Grue, Hoff, Aasnaes, Vaaler, Elverum ja Trysild.