Halmeen halki ja ahon poikki talonpojat tulivat säännöttömänä parvena. Lähestyessään he puhelivat isoäänisesti ja kehuskelivat, että nyt suomalaiset saavat lämmitellä. Vanha akka seisoi joko tyhmyyttään tai uteliaisuuttaan yhä paikoillaan katsellen kohti rientävää talonpoikaparvea. "Anna vettä, ämmä!" karjaisi joku etumaisista, mutta kun akka ei ymmärtänyt ruotsalaisen puhetta, tämä sieppasi häntä tukasta lähteen luo ja pakotti nostamaan vettä. Kun useat talonpojat olivat janonsa sammuttaneet, tiukattiin akalta missä miehet olivat. Siihen kysymykseen tämä ei osannut antaa vastausta, mistä kiukustuneena yksi talonpojista potkaisi häntä niin, että hän kaatui. Vanhuksen yrittäessä kompuroida pystyyn hän löi tämän pään halki kirveellä. Kuului heikko paukahdus, pieni savu tuprahti ja murhanhimoinen talollinen kaatui uhrinsa viereen. Talonpojat kohottivat kauhean kostohuudon ja syöksyivät sinnepäin, missä savu oli pöllähtänyt, mutta hyökkääjiltä katkaisi tien ulkohuonerivin takana väijyvä suomalaisjoukko, ampuen heitä piilopaikastaan.
"Mitä te tahdotte?" huusi samassa joku ruotsiksi. "Sen saat kyllä nähdä, kurja suomalainen", ja samassa koko talonpoikajoukko syöksyi suomalaisia kohti. Keihäät ojossa ja kirveet koholla seisoivat suomalaiset vääjäämättä. Vastarinnan nähdessään talolliset seisahtuivat silmänräpäykseksi. Tällaista he eivät olleet osanneet odottaakaan, ja nyt paukahteli laukaus toisensa jälkeen, suhahti nuoli nuolen perästä ruotsalaisten oikein tietämättä, mistä ne tulivat. "Takaisin" huusi heidän johtajansa. "Asettukaa suojaan ja käyttäkää pyssyjä!" ja samalla he kiiruhtivat rakennusten taakse. Kun he kääntyivät katsomaan, olivat suomalaiset jo kadonneet.
Pitkä aika kului minkään rikkomatta äänettömyyttä. Olisi ihan luullut seutua autioksi.
Talolliset olivat asettuneet niin, että tupa suojeli heitä siltä puolelta, mistä he olivat tulleet. Siitä eteenpäin maa oli aukeaa ja tasaista. Tuvan ja metsän välillä ei ollut suomalaisille mitään suojaa, ja he joko eivät uskaltaneet tai eivät tahtoneet antautua avoimeen tappeluun rotevien, voimakkaiden Dalbyn talollisten kanssa.
Talonpoikien päällikkö seisoi kauan äänettömänä ja mietiskeli. Viimein hän sanoi: "Tämä asia ei ole oikealla tolalla. Meidät on petetty. Suomalaiset olivat varustautuneet meidän tullessamme, ja minä luulen, että heidän joukossaan oli pohjoiskulman suomalainen. Huomasiko kukaan teistä sitä pitkää miestä, joka kysyi, mitä me tahdomme?" — "Huomattiin kyllä, hän oli pohjoispuolen suomalaisten kanssa Tutstadissa." — "Niinpä tuntui minustakin, ja jos täällä on yksikin pohjoiskulmalta, heitä voi olla useampiakin. Näkikö teistä kukaan sitä, joka äsken ampui lähteen luona?" — "Näin, minä näin hänen päänsä, ja jollei hänellä ollut Vetalaisen lakki, eivät minun silmäni näe oikein."
Vetalaisen nimeä mainittaessa syntyi talonpoikien joukossa suurta levottomuutta ja johtaja sanoi: "Jos hän on täällä, on muitakin. Vetalaisella on puolustajia koko metsäseudulla; mutta meidän täytyy jatkaa. Yksi teistä nouskoon katolle varovasti katsomaan, onko ketään suomalaista näkyvissä."
Muudan nuoremmista ruotsalaisista teki, niinkuin johtaja oli käskenyt. Kuului pyssynlaukaus, ja mies tuli alas lakki läpiammuttuna. "Niin, kyllä suomalaiset ovat ympärillämme sillä puolella; meidän täytyy vetäytyä takaisin kedon yli metsään, siellä suomalaiset saavat nähdä, mihin me kelpaamme. Pistäkää tupa tuleen! Kun savu sakenee, juoksemme metsään ja asetumme suojaan. Suomalaiset luulevat meidän pakenevan ja lähtevät ajamaan meitä takaa yli kedon, ja silloin he saavat nähdä asiain kääntyvän toisin päin. Tarkastakaa pyssynne lukot ja piit, että ne ovat kunnossa, ja olkaa valmiit!"
Tupa oli jo sieltä täältä syttynyt palamaan ja savu sakeni sakenemistaan. Jo tulta sytytettäessä suomalaiset huomasivat ruotsalaisten hankkeet, ja heti samassa kuului tikka takovan kuivaa puun kylkeä. Tämä ääni lähti ulkohuonerivin luota, jossa Pelkkä vielä seisoi muiden suomalaisten kanssa.
Pekan merkki sai heti Vetalaisen ja Kiikkalaisen tulemaan hänen luokseen. "Ruotsalaiset pelkäävät meitä. He eivät uskalla antautua alttiiksi hajallaan olevien ampujien laukauksille käymällä täällä meidän kimppuumme. He ovat sytyttäneet tuvan tuleen vetäytyäkseen savun suojassa takaisin metsään. Meidän täytyy ennakolta estää heidän aikeensa. Hiipikää kaikkien ampujien luo ja sanokaa, että he vetäytyvät takaisin ja asettuvat metsän reunaan, mistä ruotsalaiset tulivat aukealle. Siellä on meidän miestemme otettava heidät vastaan niin, ettei yksikään pääse pakoon. Minä riennän sinne edeltäpäin, mutta tulkaa pian, sillä savu alkaa käydä sakeaksi. Pitäkää silmällä talollisten joukkoa, ja jos joku pakenee tännepäin, niin ottakaa hänet kiinni. Yksikään heistä ei saa päästä täältä pois."
Pekka lähti samassa, ja mennessään omalle valitsemalleen paikalle hän ilokseen yhdytti Kiikkalaisen ja tämän ampujat, jotka asettuivat niille paikoille, jotka Pekka määräsi. Tuli levisi tuvassa verraten hitaasti. Molemmin puolin oli hyvää aikaa panna tuumat toimeen. Vetalainen oli ampujineen tullut Kiikkalaisen luo, ennen kuin savu oli ehtinyt yltyä niin sakeaksi, että sen arvattiin kätkevän ruotsalaiset. Viimein oli kurkihirsi palanut niin, että se putosi, ja nyt hulmusi savua ja kipinöitä taivaalle, pimittäen suurimman osan halmetta.