Muuan nuori hämäläinen on lähestynyt Lauson Kukkaa ja koettaa hyväillä häntä. Tuukan poika huomaa sen, hyppää ylös, tempaa jousensa, joka on ollut pystyssä nojautuneena kunniaistuinta vastaan, jännittää sen ja ärjäsee:
Päästä tyttö, hän on minun!
Irja syöksähtää esiin, näyttää hämmästyneeltä ja katselee
jännityksellä Lauson Kukkaa. Hieman hämminkiä käräjissä.
TUUKAN POIKA istuu, heittää jousen pois. Rauhallisesti: Niin, Otso, mitä sinulla olikaan sanomista?
OTSO. Hm, niin, minä arvelen, että meidän on ottaminen takaisin, mitä olemme kadottaneetkin, hiipiä yöllä johonkin Louhijärven varakkaimmista taloista, ottaa niin paljon karjaa kuin kynsiimme saamme ja sitten vetäytyä Akaan ympäri heimolaisiemme luo länteenpäin.
NUORI HÄMÄLÄINEN. Heillä on yhtä ahdasta siellä. Auran Tuomas piispa munkkineen tungettelee niinkuin novgorodilaiset.
TOINEN NUORI HÄMÄLÄINEN tulisesti. Me emme ota koskaan muuta isänmaata kuin tämä.
YLEINEN HUUTO NUORTEN KESKUUDESTA. Ei, ei, me emme kulkuun!
TUUKAN POIKA. Käräjät ovat siis päättäneet rauhaa ja että pysytään kotona. Minä myöskin olen nyt rauhanmielisempi kuin ennen.
Äänettömyys.