LAUSON KUKKA (tulee äärettömän iloisena ja riemastuneena, istautuu hänen viereensä. Hiukan märkänä). Tiedätkö, pikku Tuukka, nyt kerron sinulle jotain merkillistä. Tunsin vähän aikaa sitten, ett'en ollut oikein terve, uin Sorsa-vanhuksen luo, joka kaikki tietää, ja hän sanoi: "Tiedätkö Lauson Kukka, että parin kuukauden perästä saat pojan". Eikö siitä tule hirveän hauskaa, pikku Tuukka? Minä vien sen ylös petäjänlatvaan, uin sen kanssa yli järven, ja opetan sitä Suurkoskessa sukeltamaan.
TUUKAN POIKA joka on karannut ylös, seisoo hetkisen ja katsoo eteensä, syleilee sitten häntä tulisesti ja kauvan. Nyt ymmärrän minä. Lauson Kukka tulee Tuukan kukkaseksi ja hämäläisten äidiksi. (Puoliksi itsekseen.) Ensin Irja, sitten hän, se sitoo — rauhaa.
LAUSON KUKKA. En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.
TUUKAN POIKA. Et, sitä et voikaan.
LAUSON KUKKA vähän ajan kuluttua. Kuule Tuukka, kuinka suuri on lapsi, kun se on juuri äsken syntynyt?
TUUKAN POIKA nauraa. Etkö sinä ole nähnyt pikkulapsia Karjalassa, pieni metsäkyyhky?
LAUSON KUKKA suutaan vääristäen. Hyi! Saanko minäkin yhtäpienen lapsen? No, samahan se. Minä kannan sitä ympäri metsiä ja maita, laulelen sille kosken lauluja ja joutsenten tarinoita. Kuule, Tuukka, minä ymmärrän kaikki, mitä ne sanovat.
TUUKAN POIKA. Mutta tästälähin saat pysytellä alhaalla petäjänlatvasta. Nyt menehän hieman sivulle. Olemme pitäneet käräjiä aikaisesta eilisaamusta asti. Kansa meni kotiin syömään, mutta alkaa hämärtyä, meidän täytyy alkaa jälleen. Elä nyt laisinkaan pelkää.
Ottaa palikan ja lyö kolme voimakasta lyöntiä käräjärumpuun. Hämäläisiä alkaa kokoontua. Elkka ja Irja asettuvat vasemmalle puolelle Tuukan poikaa, joka nousee kunniaistuimelle. Hämäläiset tunkeilevat ympärille ja istuvat maahan piiriin jalat ristissä. [Niin tekevät vieläkin karjalaiset syrjäisemmillä seuduilla.]
TUUKAN POIKA. No, Otso, sinä joka olet asian alottanut, mitä sinulla on sanomista?