Ken on ollut mukana viettämässä lauantai-iltoja Goodefroolla? Hän ei niitä unohda.
* * * * *
Sataviisikymmentä vuorokautta oli kulunut siitä kun Goodefroo kaikkine lapsineen oli kohottanut ankkurinsa Apian satamassa, sattui silloin kaunis kirkas syyskuunilta. He seisoivat kaikki keulakannella ja katselivat eteenpäin ja odottelivat. Mutta aurinko laski, ja pimeys levittäysi ympärille, eikä alkanut valo vilkuttaa tuolla kaukana. Silloin vetäytyivät he koijuihinsa, sillä ilma oli viileä.
Mutta tuskin olivat he astuneet sisään — Wilhelm Baldermann, joka aina tuli viimeisenä, oli vielä ovessa — silloin ilmoittaa Jakob Siemsen, etuvahti, kirkkaalla ystävällisellä äänellään: "Tuli näkyvissä keulan puolella?!" Silloin syöksähtävät kaikki ulos… keulakannelle… ja tuijottelevat hämärtävälle merelle… siellä vilkahteli kaukana Lizzardin majakka. Kuten kaksin hurjin leijoonasilmin silmäeli se kallioltaan lainehtivan harmaan autiuden ylitse…
"Kuulehan… sano nyt… mitä teemme ensiksi, kun nyt tulemme
Hampuriin!…"
"Poikaseni, mitä sanoo äiti!…"
"Kuule, Piet… minä en ole kahteen vuoteen ollut kotona."
"Ja minä en neljään", vastasi Piet…
Kun hän silmänsä välkehtivinä katsahti ympärilleen, ei hän nähnytkään Kai Jansia toisten joukossa. Silloin meni hän sisään kanssiin ja löysi hänet kyyristyneenä istumassa pimeimmässä nurkassa siellä, Torril Torrilsenin kistulla, vioittunut kätensä povellaan. Hän pysähtyi ovelle ja sanoi epävarmasti: "Mutta iloitsehan toki nyt…"
"Mistä minä iloitsisin?" virkkoi Kai Jans sävyttömästi.