Silloin palasi Piet taaskin ulos.
Seuraavana aamuna kohosi verkkaan Englannin rannikko näkyviin. Kahdessa päivässä olivat he jättäneet Kanaalin. Neljännen päivän illalla sivuuttivat he ensimmäisen Elbemajakkalaivan. Viidentenä, kun he hinaajahöyryllä menivät virtaa ylös, ei heitä enää mikään voinut saada poistumaan kokasta. Perämies Lau manasi heitä muutamalla voimakkaalla sanalla, mutta sekään ei paljoa auttanut.
Hans Jessen nyrkki tuontuostakin Pietiä kylkeen: "Näetkös… tuossa… Neufeldin tiilitehdas!… Näetkös, ja tuossa Bösch!… Kuule sinä, kuinka hauskaa!…"
Piet Boje kuunteli ja näki kaukana hengessään Hilligenlein tornin ja näki matalan huoneen ja näki äidin…
Silloin meni perämies Lau hänen ohitsensa: "No, mitä suunnitelmia sinulla nyt on", sanoi hän… "tarkoitan elämäsi suhteen?… Aiotko elinijäksesi jäädä merimieheksi?"
Piet Boje kohautti olkapäitään; "Kunpa vielä olisi ajat niinkuin ennen", sanoi hän, "jolloin laiva, jota kuletti, oli oma, tai ainakin osa siitä".
"Niin", arveli Pe Ontjes, "kunpa olisikin!… Mutta nyt on juttu hieman kiero… On virkamies, ja virkamies merellä. Niinkauan kun on mies nuori, käy se vielä, mutta sitte!"
"Niin", sanoi Piet Boje syvissä ajatuksissa, ja silloin… siinä kun hän siten ikäänkuin käsillään koetti tunnustella tulevaisuuttaan, näki hän, epäselvissä ja häilyvissä piirteissä kyllä, elämäntiensä edessään, ikäänkuin näkee sataman suun aamu-usvassa. "Minun mieltäni on, siitä päivästä kun olen merelle tullut, enemmän kiinnittänyt laiva itse, kuin matka. Sen rakenne, se, kuinka se lepää meressä ja liitää purjeet leveänään, ovat aina vahvasti kiinnittäneet huomiotani. Ja sitte ukko siellä Klaralla, hän sai minut viehättymään asiaan vielä enemmän. Enpä tiedä… kun ihminen lapsuudestaan asti on kiinnittänyt kaiken huomionsa ja rakkautensa yhteen asiaan ja lopulta ymmärtää sen asian paremmin kuin toiset: niin pitääpä häntä silloin voida johonkin käyttää, niin, pitää olla hänellä arvoa alallaan… Niinpä siis… tämä on minun ajatukseni asiasta, ja enempää en tiedä".
Perämies Lau nyökäytti useampaan kertaan verkkaan päätään. "Tuotapa sietää kuulla", virkkoi hän sitte… nyökäytti vielä kerran päätään, ja vetäisi kerran kädellään läpi ilman. "Se on kaikki paikalleen sanottu… Nenä pystyyn vaan ja silmät teräviksi… sitten sen pitää luistaa… Päällysmieheksi jollekin laivaveistämölle… tai jotain sensuuntaista. Aina eteenpäin vaan!"
"Entä, mitä suunnitelmia sinulla on?" kysyt Piet kohteliaasti.