"Minulla?… Niin! Sanon sinulle… sinä et tietysti puhu siitä toisille… aion vielä kolme neljä vuotta palvella Goodefroolla; sitte aion yrittää, luonnistaisiko saada jalansijaa mailla".
"Hampurissa?"
"Hilligenleissä."
"Niinkö!" sanoi Piet kummastuneena. "Hilligenleissäkö?"
"Niin, isäukollani on siellä eräs suunnitelma, ja toteuttelee sitä jo paraikaa. Pientä viljakauppaa, ymmärrätkö, maissia ja ohraa jahdeilla Hampurista. Hilligenleissä itsessään ei ole suuriakaan tehtävissä; kaikki on nukuksissa siellä, mutta seutu ympärillä kelpaa. Maalaiset!… Muuten… en aio tällä kertaa käydä Hilligenleissä. Käväisethän vanhempaini luona ja viet heille terveiseni. Voit tervehtiä äitiäsikin ja siskojasi minulta."
"Luulin", sanoi Piet, "että aioit tulla yhdessä Hilligenleihin ja siellä vähin katsastaa, mitä olisi tehtävissä Kai Jansin hyväksi".
"Sitä asiata olen paljon ajatellut, usko se," sanoi Pe Ontjes. "Mutta en ole päässyt asiassa sen viisaammaksi, kuin että olen kirjoittanut pitkän kirjeen Wedderkop ukolle. Tunnethan hänet… ainoa mies siellä, joka näkee hieman nenäänsä pitemmälle. Käväiseppäs sinäkin puolestasi ukon pakeilla, sano hänelle, että Kai Jans on kelpo poika, semmoinen ja semmoinen, sinähän tunnet hänet yhtähyvin kuin minä… merimieheksi ei juuri sopiva, joll'ei ottaisikaan huomioonsa hänen kelvotonta kättään. Ell'ei hän keksi muutakaan, voi hän toimittaa hänet vaikka jonnekin konttooriin Hampurissa".
* * * * *
Kun seuraavana päivänä aurinko laski, olivat tuon pienen huippupäättyisen rakennuksen asujamet siellä kastanjojen varjossa juuri istuutumassa illallispöytään. Äiti istui vielä koneensa ääressä, mutta Heinke ja Hett kopistelivat jo kärsimättöminä lautasiaan. Silloin kuului kadulta reippaita askeleita… reippaat, vähän hätäiset askeleet… ne viivähtivät hiukan ikkunan kohdalla.
Heidän taukosi hetkeksi hengityksensä.