Yksi niistä on Westereckiläisten ja leimuu ylhäällä vallin harjalla. Yksissä toimin ovat ainekset siihen varastettu ja haalittu kokoon. He eivät pidä minään syntinä varastaa vappukokkoa varten, eikä se mikään synti olekkaan. Mikä ei ole naulattu kiinni, tai ripustettu ylös, tai kasva maassa tai seiso siinä: se kuuluu pojille ja heidän kokolleen. Se ei nyt enää ollut niin suuri — kuin se oli kymmentä vuotta sitten, jolloin Pe Ontjes Lau oli Westereck'in pääsankari. Silloin nuoleksivat liekit taivasta ja enkeli-lapset saivat varoa jalkojaan. Mutta komea on se sentään vieläkin.
Toinen tuli leimuu tasaisella vapaalla peltotasangolla, jossa maa seitsemän penikulman laveudelta on tasainen kuin pöytä, ja on tämä tuli Nordereckiläisten. Pojat pohjoiskulmalla ovat epäsopuisia keskenään, ovat kuin koirat, jotka eivät voi sietää toisiaan. Millaisen vappukokon olisivat he muuten voineetkaan laittaa! Se on väkirikasta voimakasta kansaa, ajatelkaahan: yksin Wittejä kuus' kappaletta, Suhreja seitsemän, Hansen'ia yhdeksän, kaikki sen Hansenin jälkeläisiä, joka vielä kuuskymmenvuotiaana, kun hän sattui hieman ylimieliselle tuulelle, asettui seisomaan seinävierustalleen ja keikahutti raattaanpyörän kattonsa ylitse. Mutta nyt, kun kaikki ovat epäsovussa, kärsii vappukokko. Kahdesti on tapahtunut, että joku katkeroitunut, joku yhteinen vihollinen on edellisenä yönä hiipinyt kokolle ja sytyttänyt sen. Ja se paloi ja paloi loppuun, ja kaikki nukkuivat. Siitä asti väijyy kokon luona vartioita, ja, ken lähenee, saa ilman mitään edeltäkäyvää tutkintoa, niinpä, ilman että varovaisuudesta otettaisiin huomioon hänen yhteiskunnallista asemaansakaan, ankarat selkäsaunat.
Kolmas tuli palaa sillä kukkulalla, jolla Anna Boje ja Kai Jans, nuo samanikäiset, par'aikaa seisovat rinnatusten. Sillä kukkulalla, heidän pakanuuden aikuisten esi-isäinsä haudoilla, palaa katedraalikoululaisten kokko. Ammoisista ajoista on se palanut sillä, ainoastaan kahdesti keskeytettynä. Toinen kerta tapahtui se, kun viisisataa vuotta sitten tuomioherra kielsi koulupojilta kokon teon: hän pelkäsi siinä oireita entisestä pakanuudesta. Eikä se pelko ollut ihan aiheeton. Sillä Thode Witt Volkmersdorffista — Volkmersdorff on kylä kohta kukkulan tuolla puolen — vanha järeä ja äreä ukko, oli tullut, tuoden mukanaan hevosen pääkallon ja oli heittänyt sen tuleen, ja sitte jäänyt tuijottamaan valkeaan, ikäänkuin tuijottaisi hän vuostuhansien syvyyteen. Toinen kerta keskeytyi kokonpoltto, kun neljäkymmentä vuotta sitten pormestari ja rehtori kielsivät sen; he sanoivat, ett'ei se enää ollut ajanmukaista. Vappuko ajanmukaista!! Maatkoot Herran nimessä levossa haudoissaan nuo narrit ja ajanmukaiset!
Anna Boje jäi seisomaan vähän etäämmälle, ja katseli tuleen, joka paloi ilmilieskassa. Kuin mustat hiidet hypiskelivät pienemmät koulupojat liekin ympärillä. Vanhemmat ja suuremmat seisoivat taas vähän syrjempänä ja valaisi valkea kauniisti heidän vakavia uneksuvia kasvojaan, näki heidän joukossaan monta kaunista ryhdikästä poikaa. Anna Boje seisoi taampana hämärissä ja antoi viileiden kirkkaiden silmiensä kulkea nuorukaisesta nuorukaiseen ja taaskin liikkui ajatuksissaan samaa, mitä hän jo vuoden aikaa niin usein oli ajatellut: Kuinkahan saattaa olla siten, ettei yksikään mies koko Hilligenleissä välitä minusta mitään? Ja jos joku välittäisi, olisinko minä valmis hänelle? Eikä hän tietänyt yhtäkään semmoista.
"Kuule", sanoi Kai Jans ääni vavahtelevana: "minä tahtoisin kysyä sinulta, voitko…"
"Mitä nyt?" kysyi tyttö ja katsahti tyyneen uteliaasti häneen.
"Tahtoisin tietää", jatkoi hän ja hengitti kuuluvasti: "voitko pitää minusta ollenkaan?"
Tyttö vaikeni hetken, aivan hämmästyksissään. "Kuule", vastasi hän sitte tyyneesti… "olet ollut aina ystävämme… Semmoisena pidän sinusta…"
"En minä sitä tarkoita", sanoi Kai… "Tiedätkö että luokkatoverini Thedens on salakihloissa?… Kuulehan… Anna!… Olen levoton ihminen, aina levoton ja onneton, enkä tiedä, mitä ja mihinkä minun pitää… katso… jos sinä pitäisit minusta… sinä olet niin kaunis ja niin puhdas… sinä saisit nähdä, kuinka rakas ja uskollinen olisin…"
Silloin kohautti Anna Boje olkapäitään. "Sen tytön, jonka kanssa Thedens on kihloissa, pitää olla toisenlaatuinen kuin minä olen", sanoi hän selkeästi ja rauhallisesti. "Ei!" lisäsi hän ja pudisti päättävästi kaunista vaaleata päätään: "Sitä minä en tee. Sinä olet liika nuori minulle… Siitä ei ole mihinkään minulle… Ja sitte pitäisi kai odottaa vielä viis' kahdeksan vuotta?… ei, sanon sinulle: ennen, vaikka kuolemaan".