Kun hän tuli tanssisaliin, näki hän nuorten tyttöjen joukossa, jotka istuivat pilarien luona, erään, joka hyvin paljon muistutti sitä kuvaa, jota hän kantoi mielessään. Hän oli muhkeavartaloinen, ja hänellä oli vaaleat hiukset; ja kun hän nousi ja lähti tanssimaan, kantoi hän nuorta raikasta kauneuttaan kuin ruhtinatar loistoaan. Kun neito useampaan kertaan tanssi hänen ohitsensa, näki hän, että hänellä oli kauniit syvät silmät, jotka hänen viatonta sieluaan säteillen olivat yht'aikaa sekä ylpeät että kaihtivat ja hän alkoi pitää hänestä vielä enemmän. Hänen vartalonsa nuortea voimakkuus ja hänen pienten vaaleitten kasvojensa ankara terve armaus tenhosi niin hänen mielensä, että koko hänen sielunsa herkkeni iloiseksi ja rakastavaksi hänelle.
Sattui silloin, että neito hänen kohdallaan lakkasi tanssimasta, ja astui hänen ohitsensa nojautuen tanssijansa käsivarteen ja arasti katsahti sivulleen miehiin ja sattui silmillään häneenkin. Silloin livahtivat tytön silmät pikaisesti pois — siten yrittää lentävän haukan edestä pakoon kyyhky — meni pää kumartuneena edelleen ja ajatteli: mikä pitkä komea mies hän oli, ja kuinka hän katsoi minuun… Oi, kun tulisi hän pyytämään minua tanssimaan.
Mutta järjestyksen laita tanssisalissa oli vähän niin ja näin, isäntä, nuori Ringerang, kun on nahjus ja vetelys kuin märkä pyyhinliina. Soiton alkaessa hyökkäsivät miehet yhdessä rymäkässä halutuimpia tanssijattaria kohden, niin että joka kerta syntyi sopimaton tungos. Wilhelm Boje yritti pari kertaa tytön luokse, mutta turhaan ja jätti sitte yrittämästäkään ja seisoi nyt ja tuijotti synkkänä eteensä.
Tyttö oli koko ajan silmäkulmainsa alta pitänyt häntä tarkasti silmällä. Ja kun hän nyt taaskin oli tanssimassa, ajatteli hän sekaisessa oikullisessa nais-mielessään: "Minä teen sen… en tee, tänään on hän tuossa, sitte en enää ikinä elämässäni näe häntä… Minä teen sen…"
Samassa lensi tytön kenkä Wilhelm Bojen eteen.
Tyttö kirkahti matalaan: "Oi", sanoi hän Bojelle, "kenkäni lensi jalastani", ja kääntyen tanssijaansa sanoi hän: "Nyt tuli tanssista loppu, solki meni rikki", ja kumarsi hänelle. Tämä lähti. Sillä hän oli nuori ja tuhma vielä.
"Ellet enää voi tanssia", sanoi Wilhelm Boje matalaan ja takertuvalla äänellä, "niin lähde kanssani".
Tyttö laski kätensä hänen käsivarrelleen, katsahti kenkäänsä, livahutti sen jalkaansa ja sanoi hiljaa: "Emme tuonne tarjoiluhuoneeseen viiniä juomaan, vaan ulos."
"Minä menen edellä", sanoi Wilhelm Boje matalaan, "tule sinä jälestä."
Hän lähti ja sekaantui tungokseen; eikä löytänyt ensin tyttöä, kun hän tuli ulos lehdettömäin kastanjoiden alle, joiden varjossa jo hämärti. Mutta sitte näki hän hänet seisomassa sillalla, joka johti linnahaudan yli kaupungin puistoon. Linnaa ei ole enää ollut ammoisiin aikoihin olemassa.