"Mutta semmoisia ei ole monta."
Ja he alkoivat mies mieheltä keskustella nuorista avioliittoon kykenevistä miehistä. Ja puhuivat katkerasti ja halveksien muutamista, jotka eivät menneet naimisiin, koska olivat raukkoja tai liiaksi mukavuutta rakastavia tai toimettomia.
Joku lausui tylyn sanan: "Nuorista miehistä ei ole mihinkään enää, raajarikkoja kaikki. Naimisiin ei enää mene kukaan".
"No!" huomautti joku… "Friedahan meni tässä äskettäin naimisiin, ja
Gertrud".
"Niin, mutta Friedalla oli kymmenentuhatta markkaa rahaa, ja Gertrud… no, Gertrud oli kahdenkymmenenviiden."
"Tasan ei käy onnen lahjat, yksi saa, toinen jää ilman."
"Jos en saa miestä, koska olen pieni ja ruma, niin sen voisin kestää. Mutta ell'en saa miestä, kosk'ei minulla ole paksua kukkaroa, ja nenä kullasta, niin se on kurjaa ja häpeällistä. Friedakin kymmeninetuhansineen! Mitä hyvää hänen miehellään niistä? Ken viitsisi maata semmoisen luurangon kanssa samassa sängyssä?"
"Kuule! Älä puhu noin hurjasti!"
"Äh, tyhjää!… Sanovathan sosialistit, että koko tuo kirottu rahajärjestelmä pitää heittää yli laidan? Se joltakin kuuluu: kunpa arvioitaisiinkin meitä sen mukaan, kuinka norjia ja kauniita me olemme! Mitä sanot siitä, Anna Boje? Silloin saisit sinä prinssin, ja minä vapaaherran. Sillä ettehän voi kieltää, että ole suora ja norja, ja että minulla on kaunis nenä, ja että hiukseni ovat pitkät ja komeat." Ja hän nauroi ja vetäisi kummallakin kädellään vaaleiden hiuksiensa yli.
"No, mutta enimmät meistä pääsevät sentään naimisiin! Ehdottomasti enimmät! Ja muutamat taas eivät tahdokkaan naimisiin, eivät ollenkaan haluakkaan."