Silloin nauroi joku: "Lapset, kerron teille hauskan jutun. Tietysti ette puhu siitä kenellekään, muuten en kerro sanaakaan… Minä ja Lene Bruhn kävimme viime viikolla Bindorfissa, ja myöhäistyimme junasta, ja aioimme tulla jalan Hilligenleihin. Mutta matkalla aloimme pelätä ja palasimme Söthbierin kestikievariin… tiedättehän, siellä jossa on se ukko kahden tyttärensä kanssa. No… tytöt olivat niin ystävälliset, että jättivät meille huoneensa ja menivät jonnekin muualle makuulle. Minä nukahdan, ja Lene Bruhnkin nukahtaa. No, tuossa puoliyössä alkaa koputtaa minun ikkunani takana, koputtaa ja koputtaa ja sitte alkaa torata: 'Miks'et laske minua sisään, tyttö?… Miks'et?… Mikä sinun on?… Mutta tyttö, laskehan nyt!… Mitä tämä on? Olet aina ennen laskenut, ja nyt yht'äkkiä et?…' Siten sitä jatkuu kokonaisen tunnin. Lene Bruhnin kävi aivan samalla lailla. Seuraavana aamuna menimme me aikaiseen kyökkiin. Siellä seisoivat tytöt lieden ääressä ja keittivät kahvia: 'No', sanoo Lene, 'sanokaa minulle nyt, kuulkaa, yksi asia! Jos voisitte mennä naimisiin, niin menisittekö?' Silloin katsoivat he molemmat meihin ylen ujosti ja sanoivat: 'Emme me naimisiin ajattele… ei… emmehän tokiinsa'… Nähkääs, siten se on!… Naimisiin?… Tietysti haluan minä naimisiin. Ja sitä haluamme me kaikki."
"Tiedättekö mitä", sanoi eräs toinen: "Jos te niin kovasti haluatte naimisiin, niin pitää teidän tehdä kuin sihteerin tytär Tonndorfissa: hän ei ollut sievä, eikä hänellä ollut omaisuutta, mutta hän oli viisas tyttö. Hän ajatteli näinikään: 'Jos jäät neidiksi, jäät naimattomaksi.' Silloin meni hän Hampuriin, ja rupesi sisäpiiaksi eräässä hienossa perheessä siellä, ja sai kohta erään kelpo puutarhurin itselleen. Hänen sisarensa teki sittemmin samalla tapaa ja sai erään leipurin, ja leipurilta kuusi lasta, jotka elävät sämpylistä, jotka jäävät aamulla myymättä, ja ovat terveitä ja pyöreäposkisia."
"Nyt sepittelit taas", sanoivat toiset. "Aina sinä lopulta panet omiasi."
"En tiedä", virkkoi eräs: "Sen pitää olla niin hyvä ja viisas mies, muuten en minä voi."
"Ei, muuten ei voi."
"Turhia!" tokaisi eräs toinen katkerasti: "Mieluummin onnettomissa naimisissa, kuin naimatonna."
Silloin alkoivat toiset vastustaa: "Ei, ei… ajattelehan vaan häntäkin… ja häntä. Tuhat kertaa ennemmin naimatonna."
"Mutta hänellähän on lapsia toki, jotka ovat hänen omiaan."
"Niin… lapsia!…"
"Jäädä vanhaksi piiaksi. Ilman ketään, jota rakastaa, ja josta saa pitää huolta?"