"Etköhän voisi ruveta opettajattareksi?" kysyi tämä arasti ja epävarmasti.
"En voi", vastasi Anna Boje vaikeasti. "Minä olen niin äkkipikainen. Ja minulla ei ole mitään taipumuksia, ei mihinkään."
"Sinä menet naimisiin", lohdutteli toinen… "olet vasta kahdenkymmenenkolmen ja olet suuri ja kaunis ja älykäs ja siisti. Ell'et sinä joudu naimisiin, niin kuka sitte?"
Anna Boje kohautti katkerasti olkapäitään. "Vielä ei ole kukaan minua pyytänyt, ei yksikään."
"Tilde Peters on oikeassa"! sanoi toinen: "Mikään toimiala ei tuota tyydytystä meille, ja tee meitä onnellisiksi. Niin, muutamille mahdollisesti, joissa luonnostaan on jotain kalpeata, hiljaista ja raukeata; mutta muut, terveemmät, ne kaipaavat miestä ja lapsia. Viisaat kyllä ovat väittävinään, että sen voi helposti voittaa."
Silloin huudahti Anna Boje vihastuneena: "Voittaako sen itsessään? Silloin pitäisi minun kai puhkaista silmäni ja rutistaa rintani sisään…?"
"Se on niin vaikeata ja surkeata tämä", tunnusti toinen vilpittömästi ja hiljaa. "Muutamat kaihoovat ja kuihtuvat hiljaa ja hiljenevät ja kalpenevat tuskissaan. Toiset taas varastavat sitä, mitä he eivät julkisesti ja kunnialla saa ottaa itselleen, salaa ja pelolla. Aiemmin oli kirkolla jo sovinnaisilla tavoilla valtaa mielten ylitse ja sanoivat: nöyrry ja kuihdu! Mutta mitä välittävät ihmiset nyt suurissa kaupungeissa kirkosta ja tavoista? He kysyvät: Mikä voi meiltä kieltää kehdon ja kotilieden? Ja ottavat osansa. Minkä pitäisi olla sulaa ja paljasta sydämen iloa, se muuttuu nyt rikokseksi ja kärsimykseksi. On niin vaikea, vaikea monen porvaritytön asema."
Anna katsahti arasti noihin somiin tummiin kasvoihin "Mitä sanovat vanhempasi tuommoisista mielipiteistä?"
Pieni neiti kohotti olkapäitään: "Isäni istuu joka ilta ravintolassa ja kuuntelee kaskuja, ja juttelee itse mielellään ja hauskasti. Äitini on mennyt naimisiin kahdeksantoista vuotiaana, eikä ymmärrä minua… Se on ehkä pahinta onnettomuudessamme, että me, toisen ja uuden ajan lapset, vielä lisäksi olemme orpoja."
Anna Boje saatti pientä ystävätärtään tämän vanhempain kotiin asti, ja palasi sitten yksin pimeitä katuja, mieleltään ihan masennuksissa.