Silloin vilkaisi Kassen Wedderkop vähän veitikkamaisesti häneen ja sanoi: "No… Antje… olet nyt kahdenkymmenenkolmen… eikö peili ole kielinyt sinulle, miltä näytät? Antaa nyt kulua vuosi vielä, ja toinenkin, vaikkapa vielä kolmaskin… on kyllä tuleva vielä vakava kunnon mies, joka on pyytävä sinua".
"Luulen", sanoi tyttö taaskin syvään hengähtäen, "ett'ei kukaan tohdi lähetä minua".
"Ei mikään pelkuri tohdikkaan", sanoi Wedderkop nauraen. "Eikä semmoisen kannattaisikaan. Se on oleva todellinen mies, ja semmoinen, joka tuntee arvonsa. Ja siitä johtuu se, että saat odottaa niin kauan".
Hilligenlein kadut lepäsivät hiljaisina. Kultaisenharmaana levittäysi kuunvalo niiden ylle.
"Siispä odotan uskollisesti vielä jonkun aikaa", sanoi Anna.
"Niin", sanoi hän, "tee se! Toivo Hilligenleitäsi, Pyhää maatasi."
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kun tuli syksy, huomasi Pe Ontjes Lau, että hänen liikkeellään ei ollut mitään hätää. Hän jätti jahtiliikkeen ja hänen täytyi laajentaa säilytysmakasiiniaan, ja rakentaa makasiinin katolle tuulimylly, joka kaikesta rasvaamisesta huolimatta kaiken päivää hiljaa ja ilkeästi kitkui.
Juuri kuin he klubbissa olivat selvillä: "Hänen käy hullusti! Tietysti käy hänen hullusti! Semmoinen ei voi menestyä Hilligenleissä", juuri samaan aikaan tiesi Pe Ontjes Lau, että hänellä oli liike, joka tuotti hänelle iloa ja joka voi elättää vaimon ja lapset. Silloin kohotti hän päätään ja etsi Anna Bojea.
Hän oli nimittäin hillinnyt silmänsä, niin ett'eivät ne olleet katsoneet muuhun kuin maissiin ja ohrasäkkeihin ja oveliin talonpojan silmiin. Mutta nyt kohotti hän päätään ja alkoi tähystellä ympärilleen. Ja kun Pe Ontjes Lau, entinen suuri ja komea Goodefroon perämies ja nykyinen viljakauppias kohottaa päätään, niin silloin ovat asiat aina selvät. Hän kohotti siis päätään lyhyine vaaleine täysipartoineen, ja katsahti ympärilleen. Missä on Anna Boje?