Mutta kun hän huomasi, että pappilan herrasväki antoi arvoa toisenkin ihmisen luonteelle ja taipumuksille, niinpä, että he oikein pitivätkin siitä, että tuli omalla luonteellaan esiin, muuttui hän omaisemmaksi. Ja kun hän oli tullut omaiseksi, tohti hän vähitellen olla ihan luonnollinen ja itseään, ja iloita itsestään niinkuin Kai Jans oli häntä kehoittanut. Ja hän muuttui miettiväksi ja hiljaisesti hilpeäksi ihmiseksi, ja tohti toisinaan varovasti hänkin sanoa sanan ja sekaantua keskusteluun, joskus kujeillakin.
Hän itse ihmetteli itseään ja ilkkui: "No, Heinke Boje! Oletpas sinä viisas ja mielevä ihmislapsi… Heinke Boje! Nyt matkaat sinä omilla nuorilla hevosillasi; ole varovainen!"
Pienessä kammarissa, jonka ikkuna antaa kaakkoa kohden, ja josta näkee laajalle, laajalle ulos marskeille, luki hän kirjeet, jotka Kai Jans lähetti hänelle, ja kirjoitti hänelle takaisin, ja luki edelleen niitä ihania paksuja kirjoja, jotka joskus olivat olleet hänen isänsä ilona, ja ymmärsi niitä hyvin. Ja pastori auttoi häntä.
* * * * *
Alussa toukokuuta synnytti Anna Boje talossa, jonka Pe Ontjes Lau oli ostanut Reimersiltä, sen lounaisessa kamarissa, josta on näköala vallille, oltuaan ensin koko päivän tavallisissa talousaskareissaan, lähemmä puoliyötä ensimmäisen lapsensa. Hänen vuoteensa ääressä seisoi ainoastaan hänen äitinsä, joka rauhallisesti ja taitavasti autti häntä. Rieke Thomsenista hän ei sietänyt kuulla puhuttavankaan. Vaikeimpana hetkenä, kun hänen silmänsä harhailivat ympäri huonetta, jäivät ne riippumaan laivaan, joka riippui katossa piirongin yllä, ja hän sanoi äidilleen: "Jos tämä päättyy hyvin, niin pitää Pe Ontjesin ilmoittaa tästä Torril Torrilsenille, että hän iloitsisi kanssamme".
Kun oli kulunut kymmenen päivää, ja hän ensi kertaa oli itse äärettömäksi ilokseen saanut hoitaa ja vaalia pienokaistaan, tuli illemmalla Heinke jalan Hindorffista katsomaan lasta. Ja kun hän juuri oli hiljaisella aralla ihmetyksellä lakannut sitä tarkastelemasta ja katsomasta, ja istunut alas, tuli Kassen Wedderkop.
Wedderkop koetti mukautua asiainhaaroihin ja hillitsi ääntään, unohti sen sentään toisinaan ja huusi silloin sitä kovemmin, mutta lankesi samassa yht'äkkiä siitä syvään kuiskailuääneen, aivan kuin joku poika, joka putoaa korkealta ylhäältä syvään pehmeään olkiläjään.
Pe Ontjes oli, huolimatta perheensä lisäytymisestä, äkeällä päällä, koska taaskin oli eräs alus, jonka piti tuoda hänelle ohria, tarttunut saveen. "Soisinpa", sanoi hän myrkkyisästi, "että saisin pistää nuoriin sekä pormestarin, että hänen molemmat lihavat raatimiehensä", ja ripustaa kaikki kolme jahdin ympärille täksi yöksi veteen likoomaan".
"Siinä tapauksessa annan sinulle paremman neuvon", sanoi Kassen Wedderkop, "ripusta heitä useampia sinne. Pormestari on tosin koko vintiö hänkin, hupsu, joka näyttelee ruhtinasta, hän on niin turhamainen, ett'ei hän voi ottaa yhtään asiaa semmoisena kun se on, vaan ajattelee aina kohta omaa itseään, kuinka hän esiintyisi siinä parhaiten edukseen. Mutta oikeat määrääjät Hilligenleissä eivät ole hän ja hänen neuvosmiehensä. Paljoa enemmän merkitsevät miehet semmoiset kuin Heine Wulk ja ravintoloitsija Birnbaum. Ne ne ovat kuin määräävät kaupunkilaisten kannan asioissa ja avaavat silmät. Heine Wulk sameine sanomalehtineen, ja Birnbaum, joka ei kestitse lukuisia vieraitaan ainoastaan olueella, vaan myöskin surkeilla ja vaivaisilla mielipiteillään jumalasta ja maailmasta ja hyvästä ja ylevästä: ne ne ovat, jotka Hilligenleissä määräävät".
"Käytkö sinä koskaan klubbissa?" tokaisi Pe Ontjes myrkkyisästi.