Silloin katsahti Pe Ontjes hiukan ilkkuen häneen ja sanoi: "Mitä sanoo Bojeäiti omista lapsistaan? Että he ovat ylpeitä. Tjark Dusenschön on lapsuudessaan juosta livistänyt avojaloin; ja sitä ei voi Anna Boje unhottaa."
"Vai niin," sanoi Anna ja kohotti varsin jäykästi päätään ja katsoi häneen sangen harmaankirkkailla silmillä: "Ja missä suhteessa ovat Bojelapset Kai Janssiin?"
"O!" sanoi Pe Ontjes, "hänhän on lukutiellä!"
"Oh!" vastasi Anna pilkallisesti. "Sinuakin!" ja kääntyi ympäri ja meni asuinhuoneeseen ja alkoi leikkiä lapsensa kanssa.
Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli Pe Ontjes asuintupaan, jossa Anna istui lapsensa kanssa, ja sanoi innokkaasti: "kuule, on varmaa, että sataman suuta kohta aletaan syventää. Tjark Dusenschön ajaa asiaa. On selvää — hän ei kyllä puhu siitä paljoa, — että hallitus jossakin muodossa seisoo hänen takanaan. Se nähtävästi tahtoo jollakin tapaa auttaa kaupunkiamme, joka itse asiassa on epäedullisessa asemassa, ja on aiheuttanut hänet perustamaan makkaratehtaansa tänne, ja tilaa häneltä säilykkeitä sotalaitokselle. Ylipäätään: se pitää minun tunnustaa — olen pitänyt häntä tarkasti silmällä — ei ole hänessä entisestä jälellä mitään; viimeiset viisitoista vuotta ovat tehneet hänestä vakavan miehen."
Annan kasvot pysyivät kylmäkiskoisina ja hän sanoi: "En ole vielä ikinä nähnyt, että joku ihminen olisi perin pohjin kääntynyt. Vaikkapa kirkossa joka sunnuntai saakin kuulla: ken ei käänny ja tee parannusta, hän on helvetin tuleen vikapää, niin ikinä en sentään ole vielä nähnyt kääntynyttä ihmistä. Onhan tosin semmoisia, jotka, niinkuin sanotaan, ovat tulleet hurskaiksi ja käyvät ahkerasti kirkossa, mutta heidän kaikki pahuutensa on mukana heidän hurskaudessaan. Olen nähnyt, että ihmiset voivat muuttaa takkiensa kuosin; mutta ikinä en ole nähnyt, että ihminen voi muuttaa luontonsa."
"No mutta nythän pidit koko puheen!" sanoi Pe Ontjes. "Kuinka vanha olet? Kahdenkymmenen seitsemän! Mutta te Bojet tiedätte ja osaatte kaiken."
Annan kauniit silmät samenivat suuttumuksesta; Bojet eivät voineet sietää, että moitittiin heidän perhettään tai luonnettaan. "Olet niin suurekas," sanoi hän, "ja niin kelpo ja kyvykäs mies; mutta kohta hämmennyt, kun joudut tekemisiin jonkun ripeämpihenkisen ihmisen kanssa. Alusta asti olen huomannut sen, ja olen tuntenut pelkoa sen johdosta." Ja hän sulki oven takanaan ja pysyi kaiken päivää makuuhuoneessa ja kyökissä.
Niinpä oli ja puuhasi Tjark Dusenschön nyt Hilligenleissä kuin ruhtinas maassaan. Ja kaupungit, siinä kun ne sijaitsevat peräkkäin alavalla viherjällä rannikolla, Tanskasta alas Hampuriin asti: Tondern ja Husum, Tönning ja Meldorf, Wüster, Krempe ja Glückstadt, ja miten niiden nimet kaikkien ovat, kun ne kuulivat onnesta, joka oli kohdannut Hilligenleita, yrittivät he aluksi tehdä pilaa siitä. Tehtiin nimittäin ainakin mielellään pilaa Hilligenlein kustannuksella, koska elämä siellä oli niin tukahtuneen velttoa, ja oli sananpartena, että se pitäisi myydä huutokaupalla revittäväksi alas ja vietäväksi pois. Nyt sanottiin: "Nytpä… no hyvä niinkin… menee Hilligenlei, koko 'pyhä maa' makkaraksi." Mutta kun he tutustuivat Tjark Dusenschöniin, ja kun hilligenleiläiset kertoivat, että hallitus kannatti Tjark Dusenschöniä, niin lakkasi pilkka, ja mielissä alkoi kyteä kateus… Ja hilligenleiläiset, kun he tänä vuonna tulivat johonkin näistä kaupungeista, astelivat vielä jäyhempinä ja pitivät olkapäitään vielä enemmän koholla kuin tavallisesti, ja puhuivat vielä kireämmin kurkustaan, ja hymyilivät vielä merkitsevämmin jokaiselle sanalle, jonka toiset puhuivat. Tuo alkoi jo kiinnittää hampurilaistenkin huomiota, jotka sentään itsekin ovat jotakuinkin pöyhkeää väkeä. Kun hilligenleiläiset kaupustelijat tänä syksynä tulivat sinne täydentämään varastojaan, ostamaan sata naulaa rusinoita ja tuhat naulaa kankirautaa ja muuta semmoista, niin ei ollut ollenkaan osata olla heidän mieliinsä ja kun he myöhemmin istuivat Alsterpaviljongissa juomassa kupin kahvia, oijensivat he sääriään aina puoliväliin katukäytävää.
Niinpä koitti Hilligenleille nyt taas satoja vuosia kestäneen homehtumisen ja kesannon jälkeen uusi kukoistusaika. Tuo vanha, kunnianarvoisa puhe Hilligenleistä, pyhästä maasta näytti nyt vihdoinkin toteutuvan Tjark Dusenschönin makkaratehtaan haamussa.