Heinke nauroi. "Lakatkaa nyt jo", sanoi hän. "Sulaa lorua kaikki tyyni.
Tuon kohta kahvia."
Hän riisui päällystakkinsa, valmisti hiljaa laulaa hyräillen — vaikk'ei hän ollenkaan osannutkaan laulaa — kahvin, ja tuli sitte hänen luokseen päätykammariin.
Kun hän sitte taaskin oli kumartuneena siinä hänen vierellään hänen kuvainsa yllä, valtasi hänet taaskin tuo mukavan ihana juhlapäiväinen tunnelma, ja hän ajatteli: 'Kai Jans on armas, ylpeä mies, sankari, ja paras maailmassa; mutta hänen verensä on raskasta ja hänen kaivelevat mietiskelynsä niin kuoleman vakavia. Minä luulen, että minä pelkäisin ja kaipaisin vapahdusta, jos joutuisin asumaan ja olemaan hänen kanssaan yhdessä. En voisi enää nauraa hilpeästi ja iloisesti; minä ajattelisin aina: mitä herää nyt hänen päässään? Ja minä luulen, että katselisin huolella ja pelolla lapsiamme, onko heissä paljon hänen luontoaan… Mutta tämä tässä on armas ja vakava yht'aikaa, viisas ja hilpeä samassa hengenvedossa; hän on kuin raikas tuulekas kevätpäivä ja sopii minulle, vakavalle, jäykälle ihmislapselle.'
Ja hän alkoi kinastella hänen kanssaan ja nauraa, ja he alkoivat taaskin sinutella toisiaan, ja Heinke sanoi: "Ell'et käyttäydy paremmin, ajetaan sinut täältäkin pois."
Silloin sopivat he, että he aikaiseen seuraavana aamuna, ensimmäisenä helluntaipäivänä, tekisivät kävelymatkan yhdessä.
"Kello kymmeneltä pitää minun olla takaisin jo", sanoi Heinke, "ja keittää aamiaista."
"On yhdentekevää, kuinka kauas menemme, ja minne. Me jäämme, minne meitä miellyttää, ja olemme kymmeneltä kotona jo taaskin."
Kun hän innostuneena suunnitteluihinsa tapansa mukaan sovitti kätensä hänen käsivartensa alle, ja laski kätensä hänen kädelleen, käänsi Heinke, iloissaan hänen suloisesta ystävällisyydestään kätensä, niin että hän voi ottaa sen oikein käteensä ja sanoi: "Olen iloinen, että taas olet täällä, Pekka."
Silloin tarttui Peter ripeästi häntä käteen ja pudisti sitä ja sanoi, ikäänkuin heidän hyvän ystävyytensä vahvistukseksi: "On liika hyvää olla kanssasi."
Silloin hämmentyivät Heinken silmät: "Sinä olet hyvä minulle", sanoi hän ja otti käteensä erään kuvan. Mutta hän laski sen kohta takaisin taas, ei katsahtanut ylöskään ja sanoi: "Nyt minulla on koko ilta askaroimista taloudessa, ett'ei äidillä ole mitään vaivaa huomenaamulla, kun minä olen poissa. Siksi pitää minun lähteä nyt."