"Niin, jos kirjaimia noudattaa!" sanoi Suhlsen. "Mutta edellyttäkäähän herra Lau, että kieltäisimme. Mitä tapahtuisi silloin? Te tiedätte, että herra Dusenschönin takana seisoo hallitus; ja on tunnettua, että eräs naapurikaupunki on tehnyt edullisen tarjouksen hänelle".
Ukko lähti, ja Pe Ontjes astui konttooriinsa, istuutui nojaamaan kirjoituspöytänsä reunaa vastaan ja vaipui ajatuksiin. "Eilen laakeriseppele, ja tänään kaksisataatuhatta markkaa…" Hänelle tuli niin outo tunne, aivan kuin kuulisi hän, keskellä vierasta maata, yht'äkkiä vanhan tutun äänen ja tuntisi sen.
Ja kun hän kuunteli sitä ääntä… hän ei tietänyt, kuinka hän johtui siihen… kävi hän koulua Tjark Dusenschönin kanssa… puukengät kalahtelivat ja sieni rihvelitaulussa heilahteli edestakaisin, ja koulun ovi avautui ja he seisoivat riveissä, ja Tjark Dusenschön oli viimeinen ensimmäisellä penkillä ja Mars Wiebers sanoi… mitä hän sanoikaan?… "Tjark Dusenschönin silmät ovat hyvät ja samoin hänen sanansa; mutta kaikki hänen tekonsa hämmästyttävät aina, ja, mikä pahempi, hämmästyttävät epämieluisasti". Ja sitte istuivat he puolipimeässä pajassa ja Jan Friech lateli täydellä suulla viisauksiaan; ja Scheinhold seisoi palkeitten ääressä, ja odotti tilaisuutta lykätäkseen hänkin sekaan jonkun lyhyen sanan, ja Kai Jans istui silmät suurina ja kädet polvien välissä, ja Tjark Dusenschön… Tjark Dusenschönin silmät ja sanat olivat paljaita laakeriseppeleitä… ei mitään muuta kuin laakeriseppeleitä… ja sitte… sitte: "Voisitte antaa minulle muutaman groschenin; isoäidillä ja minulla ei ole tänä iltana mitään syötävää", ja sitte joku odottamaton hämmästys, epämieluinen hämmästys: Tjark Dusenschön ilmestyy uudessa sinisessä kaulahuivissa tai vanhassa punaisessa kimnasistilakissa, tai jotain semmoista. Niin… semmoinen oli hän silloin. Aina semmoinen…
Kun Pe Ontjes yhä istui siten, aivan kyyristyneenä syviin ajatuksiinsa, ja yhä oli koko mielellään lapsuuden ajoissa, aukeni ovi ja Tjark Dusenschön seisoi hänen edessään.
Silloin katsahti Pe Ontjes ylös, aivan samoissa ajatuksissa, ja aivan samoilla silmillä, kuin hän ennen poikana oli sanonut: "Kuule, lurjus, mitä olet tehnyt rahoilla?…"
Tjark Dusenschön näki tuon katseen, ja tiesi, kuinka olivat asiat, ja hänen silmänsä kävivät epävarmoiksi. "No… kuinka ovat asiat?"
"Meidän yhteisliikkeestämme ei synny mitään!" sanoi Pe Ontjes, ja laski kämmenensä painolla pöytään.
Silloin puhui Dusenschön yhtä ja toista yhdentekevää ja lähti pois.
Goodefroon entinen suurekas perämies Lau istahti raskaasti tuolilleen ja alkoi taaskin miettiä. Hävinnyt ja haihtunut oli nyt mielestään lapsuuden aika. Hän istui ja kuunteli. Tuntui hänestä, ikäänkuin täytyisi nyt alkaa kuulua jotain muuta, kirkas lempeä nais-ääni.
Mutta sitä ei kuulunut.