"Kiellätte?" sanoi Pe Ontjes. "Mitä te sitte olette olevinanne?… Olemme katsoneet ylös teihin. Muodostattehan te maistraatin ja olette oppineita, toinen papeistammekin näkyy olevan täällä. Mutta mitä olette te?…" Hän ei tietänyt, mitä hän sanoisi.
Kai Jans sanoi: "Koko kaupunki katsoo ylös teihin, miehet ja naiset ja lapset, koska teillä on virat ja kunniat; he luulevat kaikki, että te sisältäkin olette jotain. Mutta te nostatte palkkanne, ja täytätte jotakuinkin ilman intoa ja harrastusta tehtävänne. Teidän pitäisi olla ylväitä valppaita miehiä, koko kaupungin valona ja siunauksena. Pyhän, puhtaan maan pitäisi teidän siitä tehdä. Niin, se teidän pitäisi tehdä!"
Vanha Suhlsen kannettiin ulos. Aina joukkoon astui joku käsityöläinen pormestarin eteen ja haukkui häntä. Lopuksi tarttui ravintoloitsija häneen, ja sysäsi viereiseen huoneeseen ja viskasi oven kiinni. Siellä istui hän kauan kyyristyneenä eräässä nurkassa, ja jos joku tuli hänen luokseen, katseli hän tylsästi ilmaan ja sanoi: "Leikkaa partani poikki… leikkaa partani…" Hänellä oli kai tunne, että partansa, ikäänkuin hänen turhamaisuutensa ilmeisenä merkkinä, oli suistanut hänet perikatoon.
Pe Ontjes ja Kai Jans lähtivät etsimään Tjark Dusenschöniä. Linnapuistossa aikoi Kai Jans erota hänestä. "Salli minun nyt mennä kotiin", sanoi hän, "olen eilen ja tänään jo saanut nähdä tarpeeksi hätää ja raihnaisuutta".
"Sinä tulet mukaan", sanoi Pe Ontjes vihaisesti. "Nyt tahdomme saada käsiimme Tjark Dusenschönin".
"Minä en tahdo enää nähdä mitään", sanoi Kai Jans allapäin, "olen saanut nähdä kaikkea, mitä maailmassa on surullista ja kamalaa. Miksi pitää minun vielä nähdä Tjark Dusenschönin kasvot?"
"Tule mukaan, se tekee hyvää sinulle kaiken mietiskelysi jälkeen".
Kun he aikoivat poiketa Köydenpunoojakadulle, tuli heitä vastaan pienet vanhanaikuiset vaunut. Kuunvalossa näkivät he, että ajaja käänsi laihat talonpoikaiskasvonsa heitä kohden, ja terävästi tarkasteli heitä. Kun he jo olivat ennättäneet verrattain kauaskin katua, sanoi Pe Ontjes yht'äkkiä: "Kuulehan, talonpoika näytti minusta epäilyttävältä… Kuuntele… minnepäin ajaa hän?" He seisahtuivat ja kuulivat vaunujen vierivän alas Satamakatua. "Kuuletko? Ne menevät alas tehtaalle. Tule, mennään katsomaan, minne ne pysähtyvät".
He riensivät alas tehtaalle ja näkivät, että se oli valaistu, kuten tavallisesti, sieltä kuului työn jyskettä ja sikojen karjuntaa.
He katselivat ihmeissään ympärilleen. Jonnekinhan oli vaunujen toki täytynyt joutua. Silloin keksi Kai Jans ne. Ne olivat pysähtäneet rantavallitielle. Rantavallin pimeä ryhmä kohosi niiden takana ja kätki ne varjoonsa.