He menivät vaunujen luoksi, ja Pe Ontjes heitti terävän katseen niihin ja sanoi matalaan: "Bahne Voss Krautsielistä? Ketä sinä odotat?"
"Se ei kuulu kenellekään" sanoi Bahne Voss ja nauroi huolettomasti.
"Sinä seisot rauhassa paikallasi, etkä laske ääntäkään", sanoi Pe Ontjes matalaan, "muuten saat nyrkistäni. Ja sinä Kai menet tehtaaseen, ja katsot, onko hän siellä. Ehkä lähtee hän sinua pakoon sieltä minun käsiini".
Kai Jans meni suojukseen ja etsi siellä puolipimeässä turhaan konttooria. Silloin lähti hän kulkemaan siankirkunaa kohden, ja tuli pitkään käytävään, joka vei navettoihin. Silloin näki hän kuun valossa hirmuisen pitkän miehen, joka kumarassa, hirveää ääntä pitäen ja tuon tuostakin kompastuen, juoksi erään sian jälissä. Hän tunsi Jan Friech Buhmannin. "Mitä sinä täällä teet?" kysyi hän. "Mitä teet sinä… Juokset sian jälissä, ja nipistät sitä hännästä ja kopistat seinään?"
"Oh", sanoi Jan Friech ja pyyhkäsi hikeä otsaltaan… "Oh… sinäkö se olet, Kai!"
"Mitä merkitsee tämä? Sanohan! Missä on Tjark Dusenschön?"
"Oh", sanoi Jan Friech vaikertaen, ja vaikeasti hengittäen. "Kai, en ymmärrä enää mitään. Olen juossut tässä jo kolme päivää, ja juoksen keuhkoni rinnasta. Vaimoni luulee, että olen ulkona särkillä pyydystämässä ankeriaita. Hänellä miesparalla ei ole sikoja enää, eikä rahojakaan, luulen minä, ja seisoo nyt ja tonkii miehineen Dänensandilla rahoja saadakseen".
"Kuule sinä", sanoi Kai Jans, "siinä ei ole sanaakaan totta. Kaikki on sulaa huijausta".
Jan Friech istahti raskaasti: "Vai siten", sanoi hän: "huijaustako?…
Kaikki huijausta… Missä hän on sitte?"
"Me emme tiedä. Arvatenkin lähtenyt pakoon".