"Kuule", sanoi Kai Jans, "kuinka he nauravat! He eivät aavista, että he ovat mielipuolia elämässä!"
Piet Boje kohautti olkapäitään ja sanoi väliäpitämättömän kylmästi:
"Sitä me olemme kaikki, Kai. Pitääkö meidän ylipäätään ollakaan muuta?"
"Sinähän olet sentään aina ollut onnellinen, itsestäsi varma ja selvä mies", sanoi Kai Jans.
Silloin naurahti Piet Boje lyhyesti. "Oh!" sanoi hän. "Nuori ja terve olen ollut! Ja olen iloinnut siitä, että olen saanut kiivetä ylöspäin! Mutta nyt kun olen päässyt ylös… Tuo ahertelu ja toimiskelu telakallamme, päivä päivän jälkeen: yrittää tänään yhtä parannusta rakenteeseen, jonka huomenna hylkää, ponnistaa saamaan aikaan enemmän kuin muut telakat, muut maat; lisäksi tyytymätön työväestö, ja sitte kaikki nuo silmänpalvelijat ja eteenpäinpyrkivät! Semmoista päivä päivän jälkeen. Sehän on kaikki ilman mitään tarkoitusta".
He olivat tulleet lähelle asemaa. Mustan kivihiilivarastohuoneen varjossa seisoi suuria ihmisryhmiä ja väijyivät sanaa hiiskumatta, tulisivatko Tjark Dusenschön tai pormestari asemalle, hyökätäkseen heidän kimppuunsa.
"Tiedätkö", sanoi Piet Boje, "on niitä onnellisiakin ihmisiä".
"Kuka sitte?" sanoi Kai Jans ripeästi ja katsahti häneen.
"Ihmiset, joilla on joku piintynyt päähänpisto! Hanki itsellesi semmoinen, niin voit olla onnellinen. Hourunhuoneissa, ihmiset siellä, joilla on onnelliset piintyneet päähänpistot, ne ovat onnellisia! Ja ne, jotka kuuluvat johonkin erityiseen lahkoon! Olen huomannut sen telakoissamme, ja Lontoossa. Esimerkiksi pelastusarmeijalaiset: he ovat onnellisia. Näetkös, hanki itsellesi joku piintynyt mieleenpisto, niin olet onnellinen".
"Niin", sanoi Kai Jans, silmissään palava tuska. "Sinä olet oikeassa… emmehän ole vielä päässeet pitkälle niistä ajoista, jolloin ihmiset olivat kuin umeat tiedottomat eläimet. Niinpä emme vieläkään elä tiedosta ja selvästä näkemyksestä, vaan kuvitelmista ja piintyneistä mieleenpistoista. Minä… kuule Piet… minä soisin ja tahtoisin, että olisi minulla semmoinen piintynyt mieleenpisto, piintynyt mieleenpisto antaa jokaiselle ihmiselle, suuri ja avara ja ihana mieleenpisto… semmoinen, joka saisi meidät lähemmälle valoa, tietoa ja selvää näkemystä".
"Hyvää yötä!" sanoi Piet Boje ja naurahti ääneen, ja antoi heille kättä ja lähti.