He odottivat ja odottivat.
Ja yhä vielä ei hän tullut.
Silloin oli lähellä vaara, että hänen kannattajansa jäisivät ainoastaan ahtaaksi, kansalliseksi lahkoksi. Se vaara oli lähellä sentähden, että hän ei tullut, niinkuin hän oli sanonut. Oli lähellä vaara, että tuo hurskas, urhoollinen sankari olisi elänyt elämänsä turhaan, ja että hänet unohdettaisiin: ja että ihana suuri asia, jonka edestä hän niin uljaana oli kuollut, nimittäin ihmiskunnan ylennys ja kohotus, menisi hukkaan ihmiskunnalta.
Oli lähellä vaara, että tuo hento ihanan suloinen elämä haihtuisi kuin tuoksu ilmaan.
Silloin astui esiin suuri, voimakas, melkenpä kummallinen mies. Hänestä tuli hänen oppinsa säilyttäjä ja sen julistaja.
* * * * *
Eleli, ei niin kaukana hänen synnyinseuduiltaan, eräs hänen kansalaisensa, kiihkokansallinen ja kirkollismielinen mies, hän oli hyvin oppinut, saanut laajan kansallisen ja yleismaailmallisen sivistyksen, ja oli järkensä terävä.
Mutta hän oli peräti ja perinpohjin sairas ihminen. Ja oli sairaus, joka häntä vaivasi, kuten esiintyy monissa kohdin hänen kirjeitään hänen ystävilleen, tämä: häntä kiusasivat vaikeat hermokohtaukset ja henkinen epäsointu niin, että hän näki luonnollisen elämän paljaana kurjuutena, inhottavuutena ja kuolemana; ajoittain kiihkeni tämä hänen sairaalloisuutensa suorastaan kaatuvatautikohtauksiksi, joiden kestäessä hän, tiedottomana, näki ihmeellisen ihania ja taivaallisen suloisia näkyjä. Hän ei nähtävästi ollut paljon nuorempi kuin tuo puhdas, uljas sankari pohjoisesta, eikä ollut nähnyt häntä ikinä omin silmin.
Tällä miehellä nyt oli eräs usko, joka oli yhteinen hänelle ja monelle sivistyneelle hänen maamiehistään ja aikalaisistaan, merkillisen ylevä ja ihmeellinen usko; kuten yleensäkin tuo levottomasti etsivä ja kamppaileva aika synnytti ihmeellisiä elämän selityksiä kuvitusrikkaissa päissä ja hurskaissa sydämissä. Hänen uskonsa, jossa hän riippui luonteensa ja sydämensä mukaisella kuumuudella ja tulisuudella, oli lyhyesti seuraava:
Ylemmästä taivaallisesta maailmasta, voimainsa ylenkylläisyydestä, on Jumala lähettävä Vapahtajan, iäisen, taivaallisen olennon. Tämä iäinen, taivaallinen olento, joka jo maailmaa luodessa oli Jumalan oikeana kätenä, ja joka on ihanampi ja ylevämpi kuin Jumalan enkelit, on nyt kätkevä ja peittävä taivaallisen ihanuutensa ihmishaamuun. 'Vapahtajana' on hän astuva taisteluun tämän alemman maailman pahoja ihmisiä ja henkiä vastaan ja on voittava tai kuoleva. Lopulta on hän kuitenkin joka tapauksessa Jumalan ja enkelien avulla voittava, ja on vapahtava ihmiskunnan kaikesta pahasta. Ja nyt, tuo iäinen taivaallinen olento tulee pian: sen täytyy tulla pian. Kuinka onkaan tuskaa ja puutetta ja valitusta koko elämämme, kuinka onkaan sitä joka ihmisen elämä! Hän voi tulla mikä päivä tahansa. Taivaallinen olento! Armas valoilmestys! Vapahtaja! Jumalan valtakunta! tule! tule! Sillä maailma on kypsä.