Ei tullut.
Silloin varustausivat uskovat sen varalle, että viipyisi ehkä vielä kauankin hänen tuloonsa. He järjestivät olonsa ja tilansa hiukan mukavammin. He jättivät tuon tulisen uskon, että hän saattoi tulla mikä silmänräpäys hyvänsä, ja ilahuttivat mieltään lempeällä toivolla: "Kuolemamme jälkeen olemme pääsevät hänen luokseen, ja hän on sulkeva meidät armosyliinsä".
Silloin aukeni taaskin tilaa papeille. He työntäysivät hiljaa ja varovasti "taivaallisen Vapahtajan" ja ihmisen välille. Alkoi taaskin tuo iänikuinen kaupanteko ja tinkiminen ihmisvelttouden ja ihmispelon välillä; ja ylijäämä pujahti viekkaiden ja mukavuutta rakastavien pappien taskuihin. Aivan kuin oli ollut asianlaita armaan sankarimme aikoina hänen kansansa keskuudessa.
He kokosivat vanhat kirjat, joita tutkimaan tuo uskollinen sankari nuoruutensa vuosina oli pelonalaisessa mietiskelyssä syventynyt, ja neljä ihmeellistä kertomusta hänen elämästään; ja kirjeet, jotka tuo hänen suuri, omituinen kannattajansa ja puolustajansa oli kirjoittanut ja muutamia muitakin kirjoituksia, jotka käsittelivät hänen asiataan ja oppiaan, ja sitoivat nämä kaikki vastakohdat ja ristiriitaisuudet yhteen kirjaan, ja kutsuivat sitä "pyhäksi kirjaksi", ja sanoivat — ja useimmat heistä uskoivatkin todella siihen — että koko kirja oli kirjoitettu Jumalan silmien edessä, eikä sisältänyt mitään erehdyksiä ja ristiriitoja itsessään.
Ja kun tämä usko, tällä tapaa nyt jo kahdesti muunnettuna, nyt siis oli muuttunut helposti käytettäväksi, mukavaksi, ja sentään kirjavasisältöiseksi asiaksi, virtaili sille kannattajia summissa. Rikkaatkin ja ruhtinaat alkoivat pitää sitä siedettävänä. Ja kun yhä enemmän laajeni sen tunnustajain luku, niin liittyi niihin uskon asioista väliäpitämättömäin sankka joukko. Niinpä tuli tämä usko muotiasiaksi ja valtion uskonnoksi.
Vuosisatoja vierähti. Papit ja kirkolliskokoukset neuvottelivat ja keksivät uutta. Syntyi pyhiä tarinoita; kerrottiin vanhojen ja uusien pyhien ihmetöistä, ja kyhättiin kirjoja niistä. Kirjoitettiin suuria lakikokoelmia. Ja kaikki nämä tiedot ja pyhimystarut ja kirjat ladottiin kaikki, kirja kirjalta, pyhälle kirjalle. Pappien viljapelto heilimöi kukoistuksessaan ja täytti tuoksullaan lämpimän suvipäivän. He sovittivat yhä enemmän ihmisviisautta ja -kekseliäisyyttä pyhään kirjaan, eivätkä välittäneet siitä itsestään enää melkein ollenkaan, ja unohtivat sen melkein, eivätkä ajatelleet, että sattuisi joku siitä koskaan valittamaankaan.
Ja niinpä oltiin nyt niin pitkällä, että tuosta lempeästä nummistolaisesta, uljaasta sankarista, joka eli niin vilpittömän uskollisen elämän, ja jolla oli niin ihmeellinen puhdas lapsenusko, ja joka kuoli niin yksinäisen toivottoman kuoleman, että hänestä aika, ja ihmisjärki ja vallanhimo olivat luoneet jäykän kankean taruolennon: joka istui ylhäällä, pilvien takana, puettuna kultaan, ja hallitsi maailmaa. Ja hänen rinnallaan istui, häntä melkein suurempana vielä, hänen äitinsä. Hänen raukka, tuhma äitinsä!! Ja hänen ympärillään seisoivat silkkipuvuissa ja arvokkain, ylpein ja jäykin ryhdin ja ilmein nuo vanhat, viisaat ja kiivashenkiset nummitalonpojat, jotka muinoin avojaloin olivat vaeltaneet hänen rinnallaan pölyisiä hiekkateitä.
* * * * *
Iäinen voima pitää alituisessa liikkeessä, ei ainoastaan tähtiä, ei ainoastaan meriä, vaan ihmiskuntaakin.
Tapahtui että Saksan kansassa kasvoi eräs, jolla oli kuuma tulinen sielu, jonka henki oli voimakas, aistillinen ja luonnollinen, jonka uljuus oli ylväs ja suora, ja joka oli saanut kunnollisen sivistyksen, oikea saksalainen. Kun hänestä tuli mies, etsi hän sielussaan puhdasta vilpitöntä suhdetta iäiseen voimaan. Silloin heitti hän nurinniskoin kaikki nuo kierot ja tuhmat ja ylpeät kirjat, jotka papit olivat latoneet pyhälle kirjalle, viskasi ne pöydältä alas lokaan, ja istuutui pöydän ääreen ja alkoi tutkia kirjaa.