"Luonnollisesti!" sanoi Pe Ontjes. "Hänen ja meidän kaikkien koko vaivahan on vaan siinä, että hän pitää meistä niin ylen paljon".
"No, ja mitä kuuluu Pietille?"
"Pietille?… Pietillä ei yhä vieläkään ole muuta harrastusta, kuin haalia kokoon, ja kokoon vaan. Hän ei tunne kyllä itseään onnelliseksi siinä… mutta on, aivan kuin ei olisi hänen sielussaan tilaa muulle. Hän on mennyt naimisiin erään saksalaisamerikalaisen kanssa, joka on samanluontoinen kuin hänkin ja meille vieras."
Kai Jans lepäsi hetken hiljaa, silmät puoliummessa, ja ajatteli lapsuuden ystävätään. Sitte johtuivat hänen ajatuksensa Tjark Dusenschöniin, ja kysyi hänestä.
"Hän on täällä Hampurissa, ja kuuluu hänellä olevan hyvä toimi jonkinlaisena yksityisenä virkailijana. Luulen, että se on jossakin hautaustoimistossa. Älä hänen puolestaan huolehdi; hänen kaltaisensa hakevat itsensä aina perille."
Kai Jans vaikeni ja lepäsi hetken, hiukan väsyneenä, ja Pe Ontjes istui hänen vuoteensa äärellä. Sitte heräsi hän taaskin ja sanoi: "Onko sinulla vielä mitään terveisiä minulle?"
"Heinke on täällä, Kai".
"Tuleeko hän siis tänne?" sanoi Kai hiljaa. Ja yht'äkkiä… hän aikoi pidättää sen, mutta ei voinut, rupesi hän kuumasti itkemään ja sanoi itkiessään: "Rakas Pe Ontjes… En ole mikään hempeämielinen, mutta olen vielä heikko sairaudestani."
"Tiedän, tiedän, poikaseni… itke sinä vaan, joll'et muuten voi."
"En ole itkenyt siitä kuin sinä päivänä silloin Goodefroolla."