Tosiaankin!… Sieltä tuli Tjark Dusenschön… astellen pitkine suorine koipineen, mutta nyt ei hän käynyt enää vanhaa jäykkää laahustavaa pormestarikäyntiään, vaan kauniisti ja norjasti, kaulassaan oli hänellä hulmuva, sininen huivi.
"Minä tiesin, että menisitte tänään laivaan. On sääli sinua, Kai; sinun olisi pitänyt tulla konttorialalle niinkuin minä. Minulla on nyt jo hyvä paikka… erään asianajajan luona."
Piet Boje ei välittänyt hänestä sen enempää; katseli taukoamatta laivaa kohden ja seurasi kannella olijoiden liikuntaa ja näki siellä jonkun laskeuvan venheeseen.
"Ja minne olet sinä matkalla nyt?" kysyi Kai Jans.
"Minä menen erään tuttavani luokse, joka toimittaa minut vastaanotetuksi erääseen seuraan, johon hänkin kuuluu. Siihen kuuluu ainoastaan konttorivirkamiehiä ja heidän naisiaan. Tiedätkös: minä en välitä naisista, en tuon taivaallista; mutta juuri niille, jotka eivät niistä mitään välitä, ovat ne hyödyksi. Aina ystävällinen, aina hieno ja kylmä, ymmärrätkö? Lisäksi nimeni… komea nimi: Tjark Dusenschön… ja päälle päätteeksi kuninkaallinen syntyperäni."
"Puhutko sinä siitä sitte?" ihmetteli Kai Jans.
"En minä, tietysti. Siitä saavat toiset pitää huolen…" Hän näki venheen lähenevän ja väistyi vähän puoleen.
"No pojat…" sanoi merimies… "siinähän jo olettekin!… Teillä on onni merrassa: pääsette hyvään laivaan!… No, aikookos tuo koipeliini myöskin mukaan?"
"En!" sanoi Tjark Dusenschön ja väistyi vielä kauemmaksi. "Onnellista matkaa!" sanoi hän ja heilahutti komeasti hattuaan ja lähteä köpitti pois.
Kun kistut oli saatu sijoitetuiksi tuhdolle, tarttui Piet Boje kummallakin kädellään airoihin, ja työnsi venheen rannasta.