KYMMENES LUKU.
Goodefroo!…
Ja jottei kukaan erehtyisi, mitä tarkoitan, niin: kolmimastofregatti
Goodefroo, jonka Jan Marbst on rakentanut Pinnassilla.
Ken on nähnyt sen?
Ei satamassa, jossa sen raa'at, räyskeinä ja puisevina, kuin kuivuneet puunoksat, törröttävät ilmaan, ja jossa nostohihnat vingahtelevat ja kalisevat, ja jossa käsikärryt rämisevät sen mahassa.
Vaan silloin kun se purjehtineena alas aina kuudennellekymmenelle kolmannelle leveysasteelle Kap Hornin eteläpuolella, etelämyrskyn kiidättämänä, laidat ja vanteet ylt'yleensä jäässä, myrskypurjeissa ja vahvasti kallistuen antaa kohahtaa päälleen harmaan aallon harmaan aallon jälkeen ja kohoo niille ja kiitää läpi kuohuvan meren… Tai silloin, kun se Tyvenellä valtamerellä, keveästi ja ylväästi kumarrellen ja levittäen kaikki vaaleanharmaat purjeensa, kaksikymmentäviisi vaaleanharmaata siipeänsä, liitää ääretöntä aurinkoista välkehtivää merta, kaukaisen kotikaupunkinsa kunniana ja ylpeytenä. Tai silloin kun se tuona kolkkona marraskuun aamuna, hurjan luodetuulen ajamana ponnisteli Texelin aallonmurtajan ohi, joka valkeana ja kamalana vilkahteli kaukana, ja kynteli läpi harmaan, hurjan, aavan meren Elben suuta kohden, uljaana ja ylväänä, niin syvälle kuin ankara ilma sitä kallistelikin.
Onkohan mitään, jota voisi moittia Goodefroossa? Onko sillä ainoatakaan perstaantunutta köyden palasta, joka tänään tuottaisi mieliharmia merimiehelle, huomenna saattaisi suistaa hänet murskaksi kannelle? Tai onko koko laivalla ainoatakaan turhanpäiväistä korua, joka tuottaisi merimiehelle turhaa työtä?
Entä kapteeni?
Jan Deeken Blankeneesistä on kapteeni laivalla. Se on totta: muhkean yläruumiin alla olivat hänellä lyhyet väärät sääret; totta sekin — eikä kukaan väitä sitä valheeksi — että hän taukoamatta lyhyine säärineen kävellä kopisti kannella, taukoamatta edestakaisin, pää alhaalla, sitte yhtäkkiä katsoi ylös ja heitti ripeän katseen kannelle ja laidan yli merelle, ja sitte, kun hän taas antoi päänsä painua alas, sylkäsi tyyneesti ja kuivasti. Sekin on totta ett'ei hän ollut mikään pehmeäluontoinen mies. Mutta mitä siitä? Eikö hän ollut oikeamielinen mies? Eikö hän toimittanut, että loma-ilta aina alkoi ajallaan? Eikö hän antanut kokille runsaasti ruokavaroja? Ja, mikä on pääasia… eikö hän ollut mies, joka tunsi ammattinsa?
On eräs asia, josta melkein arveluttaa, oikeinpa kammottaa puhua. Oli olemassa ikäänkuin joku salainen yhteys tuon lyhytsäärisen miehen ja meren voimien välillä; vai miten muutenkaan voi asian selittää. Koko taivas oli yltäkirkas, ei ainoatakaan pilveä taivaan laella ja tuuli puhalteli tasaisesti. Silloin pysähtää kapteeni Deeken yht'äkkiä. Lakkaa syleksimästä. Kaikki merimiehet jättävät työt silleen, ja katselevat häneen. Hän kohottaa päätään ja nuustii ilmaa. Kääntyy ympäri ja lähtee verkalleen kajuuttaansa ja palaa takaisin taaskin ja nyt hänellä on yllään sinisen vilttihatun asemasta vanha englantilainen villalakki, jossa on tupsu päälaella.